Toni menee ensimmäistä kertaa elämässään treffeille tv:ssä

Toni ja Viktoria tapaavat sokkotreffeillä.
Lämminhenkisessä Kuin kaikki muut -sarjassa Ylellä seurataan suomenruotsalaisia, joilla on erilaisia toimintarajoitteita. Toni ja Viktoria etsivät itselleen kumppania ja rohkaistuvat sokkotreffeille.
Toni haaveilee omasta prinsessastaan, jota halata. Hän asuu tällä hetkellä äitinsä kanssa, mutta haluaa muuttaa omilleen. Hän toivoo menevänsä naimisiin ja saavansa lapsia sekä oman tilan.
– Hyvännäköinen, seksikäs ja nätti. Olen miettinyt sen valmiiksi, Toni kuvailee ideaalia kumppaniaan toisen kauden avausjaksossa.
Toni ei ole koskaan käynyt treffeillä. Hän aikookin pukeutua hienosti ensimmäisille treffeilleen. Tonin äiti on opettanut poikaansa, että kohtelias täytyy olla.

Usko tärkeässä osassa
Toni menee sokkotreffeille Viktorian kanssa, joka myöskään ei ole käynyt aiemmin treffeillä. Viktoria toivoo, että Toni olisi hänen tuleva miehensä.
– Hänen pitää olla komea ja tykätä syödä kalaa. Ja syödä gluteenitonta ruokaa, Viktoria tuumaa kauden toisessa jaksossa.
– Haluan tietää, uskooko hän Jumalaan ja Jeesukseen. Haluan, että mieheni on uskovainen. Muuten en mene naimisiin hänen kanssansa, hän lisää.
"Kaunis prinsessa"
Toni ja Viktoria tapaavat ravintolassa. Toni auttaa Viktorian istuutumaan, kuten hänen äitinsä opetti. Viktoria myöntää olevansa hermostunut. Toni neuvoo häntä laskemaan kolmeen, kuten hän itsekin tekee.
Treffeillä kaksikko keskustelee elämästään ja harrastuksistaan. Molemmat pitävät ruoanlaitosta ja tanssimisesta – Toni kertoo olevansa tanssikuningas. Toni kehuu Viktorian ulkonäköä.
– Kaunis prinsessa, Toni sanoo.
– Kiitos, Viktoria vastaa.

Kuin kaikki muut -sarjan kaikki jaksot Yle Areenassa, maanantaisin Teema & Fem -kanavalla.