The Voice of Finlandin voittaja Laura Ruusumaa kertoo ratkaisevasta hetkestä Elastisen kanssa: "Melkein itkin"

The Voice of Finland
Laura Ruusumaa

Laura Ruusumaa voitti vuoden 2024 The Voice of Finlandin. Hän kertoo Katsolle tuoreita mietteitään voitosta, kisasta ja tulevaisuudestaan.

The Voice of Finlandin voittajaksi kruunautui 26. huhtikuuta Laura Ruusumaa, 32. Laura sai leijonanosan annetuista äänistä, tarkalleen ottaen 53 prosenttia.

Laura kertoo Katsolle, että ensimmäiset päivät voiton jälkeen ovat kuluneet asian sisäistämiseen.

– Ensimmäinen fiilis oli, että häh, mitä tapahtuu! Siinä kesti pari päivää, että asia iskostui päähän kunnolla, Laura kertoo.

– Sen jälkeen on ollut tosi hyvä ja kiitollinen fiilis. Olen kiitollinen kaikkia äänestäjiä kohtaan, ilman heitä en olisi tässä, missä olen nyt, hän jatkaa.

Huhtikuu oli kova rutistus niin Lauralle kuin muillekin kilpailijoille, joten voittojuhlat jäivät lyhyeksi.

– Kun finaali oli ohi, olin ihan pihalla. Olin ihan puhki, joten tarvitsin omaa rauhaa ja suuntasin karonkan jälkeen hotellille.

The Voice of Finland
Laura Ruusumaa
Laura keräsi jättipotin ääniä finaalissa.

Lähipiiristä henkinen tuki

Laura kuvailee The Voice of Finland -matkaansa opettavaiseksi kokemukseksi, jollaista samanlaista ei ole muualla tarjolla. Erityisesti mieleen ovat jääneet suorien lähetysten tuoma isojen lavojen meininki, koska lava, bändi ja visuaalinen puoli olivat isompia kuin aiemmin.

– Huikea, unohtumaton ja ainutlaatuinen kokemus, hän tiivistää.

Vaikka kilpailu kulki suht soljuvasti eteenpäin, oli se myös yleisesti ottaen rankkaa.

– Laulaja laittaa itsensä alttiiseen ja haavoittuvaan asemaan siinä, kun hän menee televisioon koko kansan eteen, Laura pohtii.

– Se kuitenkin oli tiedossa, joten siihen tottui ja sitä oppi käsittelemään matkan varrella, hän jatkaa.

The Voice of Finland
Laura Ruusumaa
– Olen erittäin kiitollinen kaikille, jotka minua äänestivät, jotka minua knnustivat ja tukivat tässä matkalla, Laura kertoo.

Laura kertoo, että hänen lähipiirinsä oli suurena tukena koko matkan ajan. Hän on saanut tsemppaavaa ja kannustavaa palautetta.

– Se on ollut hirveän tärkeää, koska välillä on ollut tosi jännittäviäkin paikkoja, koska kyseessä on kilpailu. Lähipiirini on toiminut sellaisena henkisenä tukena, laulaja summaa.

– Jos itselleni on noussut mieleen epäilyksiä, niin on ollut ihmisiä, jotka ovat sillä hetkellä uskoneet minuun puolestani, hän lisää.

Mozartia Voicen lavalla

Hän lähti kisaan mukaan, koska hän halusi nähdä, kuinka pitkälle pääsee, ja jokainen askel, joka vei eteenpäin, oli bonusta.

Vuoden 2024 voittaja kuului Elastisen tiimiin. Laura kuvailee tähtivalmentajaansa iloiseksi tsemppariksi.

– Hän oli aina hirmuisen hyvällä tuulella. Hänellä oli hyvä ehdotuksia biisivalinnoiksi, ja oli hienoa pohtia niitä yhdessä. Olen kiitollinen, että hän niin huimapäisesti lähti ottamaan myös riskejä kanssani. Kyllähän mä tiedettiin, että Mozart voi olla Voicessa pieni riski.

The Voice of Finland
Laura Ruusumaa
Laura kuului Elastisen tiimiin.

Ikimuistoisin biisiveto voittajalle olikin juuri Mozartin säveltämä Yön kuningattaren aaria, joka on oopperasta Taikahuilu. Laura kertoo, ettei villeimmissä kuvitelmissaankaan voinut ajatella, että hän vetäisi kyseisen kappaleen Voicen lavalla. Kappale nousi kuitenkin Elastisen kanssa neuvottelupöydässä esiin.

– Esitin muitakin klassista laulutapaa vaativia kappaleita kilpailussa, kuten Within Temptationin Angels-kappale ja Nightwishin Nemo. Tiimin vetäjä kysyi, että olisiko minulla ääninäytettä klassisesta laulusta, ja siinä tilanteessa sitä ei ollut. Muistin myöhemmin, että minulla oli puhelimessa näyte Yön kuningattaren aariasta, jonka lähetin sitten Elastiselle, Laura sanoo.

– Vaikka Yön kuningattaren aaria ei ollut silloin esityspöydällä, kappale valittiin esitettäväksi. Otimme siinä tietoisen riskin, mutta musatiimi, visuaalinen tiimi ja koko työryhmä tekivät siitä hienon version. Melkein itkin, kun sain tehdä sellaisen esityksen, hän muistelee.

Laura itse kuuntelee raskaampaa musiikkia, mikä jonkun verran näkyi myös kappalevalinnoissa. Hän soittolistoiltaan löytyy muun muassa juuri Nightwishiä ja Within Temptationia sekä Battle Beastiä ja Beast in Blackia. Lisäksi hän pitää elokuvasävelmistä ja musikaalimusiikista.

Missä kulkevat äänen rajat?

Laura kertoo, että ääni on kiinnostanut häntä aina. Musiikkiopistolaisena musiikki on vienyt hänet mennessään jo lapsena.

– Rakastan laulamista. Intohimoni on ääni, ja mitä kaikkea sillä voi tehdä. Missä ne äänen rajat kulkevat? Mitä kaikkea voin opetella tekemään ja laulamaan? Se on johtanut siihen, että minua kiinnostaa kaikki tähän liittyvä, hän virkkoo.

Tarkempia tulevaisuuden suunnitelmia tuore voittaja ei vielä kerro, mutta sen verran hän paljastaa, että jotain projekteja on tiedossa.

– Katsotaan, mitä tämä polku tuo tullessaan ja minne päädyn, hän sanoo iloisesti.

The Voice of Finland
Laura Ruusumaa
Tulevaisuudessa Laura haluaisi olla mukana sanoitus- ja sävellysprosessissa.

Laulamisen lisäksi Laura soittaa viulua. Hän on ollutkin muutamassa teatteriprojektissa mukana niin laulajan roolissa ensemblessä kuin viulistina orkesterimontussa.

– Teatterin puolella olen ollut tavallaan siellä taustajoukoissa, en niinkään solistina. Teatterissa olen tykännyt aina siitä, että näkökulmastani nähden se on eri taiteenalojen kohtaamispaikka, Laura kertoo.

– Muuten toimin tällä hetkellä musiikkiopistossa laulunopettajana ja vedän musiikkiteatteriryhmiä, hän kertoo.

Tuleville Voice-kisaajille Lauralla on yksi vinkki. Kannattaa opetella useampi biisi etukäteen, vaikka kaikkea ei voikaan ennakoida.

– Siellä on paljon hyviä laulajia mukana, eli kannattaa treenata sellaisia biisejä, jotka sopivat itselle, Laura summaa.

Artikkelia muokattu 2.5. klo 8.20. Tarkennettu tämän hetkistä työnkuvaa.