The Summit Suomi: Vaarallinen pelastusoperaatio herättää pelkoa

The Summit Suomi, kausi 2
The Summit Suomi, kausi 2

Tilaisuus saada osa menetetystä rahapotista takaisin on vaarallisen tehtävän takana.

Venlan MTV3:n The Summit Suomen dellisessä jaksossa ulos äänestäneet Alexandra, Milla, Tiina ja Wilma rupattelevat iloisesti aamiaisella samalla, kun ystävänsä pettämisestä katkeroitunut Pietari käy yksin aamupesulla hyisessä joessa.

Varo juonipaljastuksia illan jaksosta!

Pietari myöntää olevansa erityisen pettynyt Tiinaan, joka oli aiemmin sanonut, kuinka hän haluaa nousta huipulle juuri Venlan ja Pietarin kanssa.

– Tiina on tosi uhkaava tyyppi, jolla on ollut paljon valtaa alusta asti. Tiina saattaa koitua vielä myös mun kohtaloksi, Pietari sanoo ja myöntää halunneensa Tiinan jo pitkään ulos.

– Mikäli saan valtaa jossain vaiheessa se voi tarjota ratkaisun, Pietari uhkailee.

Vaarallinen sukellus

Saadakseen osan edellisessä jaksossa menetetyistä rahoista takaisin retkikunnan on suunnattava kuusi kilometriä ylöspäin vuoristoon.

Pian eteen avautuu järvi, jonka keskellä näkyy poiju. Tehtävänannon mukaan ryhmän on rakennettava lautta ja lähetettävä kaksi vapaaehtoista sukeltamaan rahoja poijun luota. Sukellusyrityksiä annetaan vain yksi per kilpailija.

Alexandra ja Wilma, The Summit Suomi
Alexandra ja Wilma yrittävät rentouttaa itseään ennen sukellusta jääkylmään veteen.

Matkaan lähtevät Alexandra sekä laite- ja vapaasukellusta harrastava Wilma, joka kritisoi tehtävän vaarallisuutta.

– Harvoin noin kylmään veteen mennään ilman märkäpukua, saatikka, kun ei tiedä miten syvälle pitää sukeltaa. Tämä on oikeasti tosi vaarallista, sukeltajakoulutuksen saanut Wilma kritisoi.

Parivaljakko kuitenkin onnistuu ja nostaa pintaan yhteensä 25 000 euroa. Tämä palauttaa potin kokonaisarvoksi 80 000 euroa.

Alexandra ja Wilma, The Summit Suomi
Alexandra valmistautuu sukellukseen.

Iloinen yllätys

Seuraava tehtävä on hakea laukku kallioseinämältä 30 metrin korkeudesta. Tehtävän suorittajaksi valitaan Milla, joka löytää hakemastaan laukusta mystisen aarrekartan.

Riemu repeää ryhmän keskuudessa, kun kartta johdattaa heidät telttasaunan äärelle. Vielä iloisempi reaktio saadaan, kun karttaan merkattu piste paljastaa vadillisen saunajuomia.

The Summit Suomi MTV Katsomossa ja MTV3:lla sunnuntaina 3.5. kello 19.30.