Tero Pitkämäki paljastaa, miten hyvin metsäfirma tuottaa

Urheilu-uran päättymisestä 'toipuminen' vei Terolta pari vuotta. Yrittämisestä hän löysi uuden suunnan elämälleen.
20250409, Helsinki. Savotta tv-sarjan pressi. Kuvassa Tero Pitkämäki.

Olympiamitalisti pyörittää yritystä entisen keihäskilpakumppaninsa Antti Ruuskasen kanssa.

Nelosella alkaa keskiviikkona 23. huhtikuuta seurantareality metsäalalla työskentelevistä suomalaisista.

Pääosassa ovat metsäkoneen kuljettaja Olli-Pekka Pielavedeltä, metsäalan opiskelijat Mehtälä ja Kangas Rovaniemeltä, metsäkoneen kuljettaja Riitta Kittilästä, metsuri Mika Kotkasta ja UPM:n metsäasiakasvastaava Annastiina Taavetista.

Idean Savotta-sarjaan sai Filmbutikin vastaava tuottaja Kimmo Paananen, joka puolitoista vuotta sitten ajoi 27 asteen pakkasessa Kittilään seuraamaan päivän ajaksi Riitan työskentelyä.

– Hän ajoi kilometrin matkaa ajokoneella ja kuvaajan kanssa juoksin hikisenä koneen perässä. Ei ollut mitään draamaa, mutta heti tuli tunne, että tästä tulee hyvä, Kimmo kertoo.

Kittilässä asuva Riitta haaveilee tanssinopettajan urasta ja oman metsäkoneyrityksen perustamisesta.
Kittilässä asuva Riitta haaveilee tanssinopettajan urasta ja oman metsäkoneyrityksen perustamisesta.

Tuottajan mukaan suomalainen keskustelu metsästä on viime vuosina saanut uuden sävyn. Mukaan keskusteluun ovat nousseet hiilinielut ja päästöt, vaikka metsä itsessään ei ole muuttunut. 

– Tuntui, että olisi kiva kertoa tarinoita metsästä, mitä siellä oikeasti tapahtuu. Halusimme kertoa ne niiden ihmisten kautta, jotka metsässä työtä tekevät.

– Lisäksi Kehä III:n ulkopuolella ihmiset tekevät korkean teknologian osaamiskapineilla korkean jalostusarvon työtä. Tästä haluamme kertoa enemmän. 

Sarjan toinen vastaava tuottaja Pasi Riiali on samoilla linjoilla kollegansa kanssa; suomalainen metsämaailma ja -keskustelu tarvitsevat Savottaa.

– Suomen pinta-alasta 75 prosenttia kasvaa metsää, ja maassamme on noin 600 000 metsänomistajaa. Tälle kohderyhmälle kannattaa tehdä ohjelma, Pasi toteaa. 

Miljoonabisnes

Kasvonsa Savotalle antavat ex-keihäänheittäjät, olympiamitalistit Tero Pitkämäki ja  Antti Ruuskanen, jotka nykyään toimivat metsäalan yrittäjinä.

Urheilu-uran ohessa Tero opiskeli itsensä sähköinsinööriksi. Lapsena hän oli kulkenut isän mukana klapisavotassa, mutta varsinainen metsänhoito tuli tutuksi, kun keihässankari sai MM-mitalista palkinnoksi metsäpalstan Ilmajoelta.

Tero ja Antti ovat tunteneet vuodesta 2004. Kun Antti vuosia myöhemmin nousi Teron rinnalle heittämään arvokisamitaleista, keihäänheittäjien ystävyys tiivistyi.

Teron kiinnostus heräsi, kun urheilukollegansa Antti uransa loppuvaiheessa hankki kotipihalleen kaksi metsäkonetta. Terolla oli metsänhoidon perusteet hallussa, eikä Antillekaan metsä selvästikään ollut vieras asia.

– Ajattelimme, että kun tässä on vuosikymmen taisteltu toisiamme vastaan, josko ryhdyttäisiin tekemään yhdessä hommia. Anttikin saisi töitä urheilu-uran päätyttyä, itse olin vielä tuolloin lajivalmentajana, Tero kertoo. 

Pitkämäki & Ruuskanen Forest Oy näki päivänvalon vuonna 2021. Työt lähtivät käyntiin metsäkoneyrityksenä. Kun kylkiäisenä tuli lentolannoitus, Tero jätti valmennustyönsä ja päätti antautua täysin metsänhoidolle. 

– Meillä on sataprosenttinen luottamus toisiimme, Tero sanoo yhtiökumppanistaan ja ystävästään Antista.
– Meillä on sataprosenttinen luottamus toisiimme, Tero sanoo yhtiökumppanistaan ja ystävästään Antista.

Firman pyörittäminen toimii vaivattomasti, vaikka yrittäjät asuvat eri puolilla Suomea. Tero hoitaa hommia Etelä-Pohjanmaalta Ilmajoelta käsin, Antin tukikohta on synnyinseuduillaan Pohjois-Savon Pielavedellä.

– Täysin nollasta olemme aloittaneet ja jos heittäisimme keihästä, niin olemme nyt jossain 80–90 metrin välillä.

– Kyllä meillä alkaa itseluottamusta olla tekemiseen. Olemmehan me kolmessa vuodessa päässeet kolmen miljoonan euron liikevaihtoon, jos molemmat yhtiömme lasketaan. Ja kasvusuunta on yhä koilliseen päin, olympiamitalisti toteaa.

Erikoisjoukot kosiskelee mukaan 

Savotta-sarjassa kamerat seuraavat Teron työpäiviä, jotka vievät miestä muun muassa Päijät-Hämeeseen seuraamaan helikopterilla tehtävää metsänlannoitusta.

Kameroiden edessä toimiminen on Terolle ennestään tuttua, joten realitysarjan kuvaukset sujuivat luontevasti.

– Kyllä siinä pieni moodi oli, että piti vähän miettiä sanomisiaan, Tero myöntää.

Savotta ei ole ensimmäinen realitysarja, johon entistä olympiaurheilijaa on pyydetty. Yksi asia on jarrutellut miestä. 

– Oletan itsestäni, että olen yhä kilpailuhenkinen ja jos lähden johonkin kilpailusarjaan, en voi sallia häviötäni, Tero nauraa.

Terolle metsä on ollut nuoresta lähtien rauhoittumisen paikka. – Viime viikolla kävin poikani kanssa metsäpalstallamme ja hän sanoi ”täällä on ihanan rauhallista”. Hieno kommentti 10-vuotiaalta.
Terolle metsä on ollut nuoresta lähtien rauhoittumisen paikka. – Viime viikolla kävin poikani kanssa metsäpalstallamme ja hän sanoi ”täällä on ihanan rauhallista”. Hieno kommentti 10-vuotiaalta.

Erikoisjoukkoihin Teroa on kysytty monta kertaa, ja se on hetken herättänytkin mielenkiintoa. 

– Pidän ohjelmasta, mutta kotona olen katsonut, että onneksi en lähtenyt mukaan. Mitä minä itseäni kiusaamaan noin.

– Eikä minulla ole halua näyttää. Itselleni olen jo näyttänyt, että pystyn tiettyihin asioihin. En tarvitse siihen tv-sarjaa, Tero toteaa.

Olisiko keihässankarista Tanssii tähtien kanssa -parketille?

– Siihenkin minua on kysytty, mutta olen surkea tanssimaan. Se taitaa olla viimeinen ohjelma, johon menen, Tero naurahtaa.

Savotta alkaa keskiviikkona 23. huhtikuuta klo 20.00 Nelosella sekä Ruudussa.