Televisio siirtyy HD-aikaan – tätä se tarkoittaa käytännössä

Siirtymä astuu voimaan maanantaina 30. kesäkuuta.
Suomessa siirrytään maanantaina 30. kesäkuuta alkaen HD-aikaan, minkä seurauksena SD (standarditarkkuus) -lähetykset loppuvat, kerrotaan Maxvisionin tiedotteessa. HD-lähetykset tarjoavat paremman kuvanlaadun ja nykyaikaisemman katselukokemuksen.
Moni on voinut huomata kevään 2025 aikana, että osa tutuista kanavista ei enää näy tai kuva pätkii ja jää mustaksi.
Useimmiten kyse ei ole lähetyksissä olevista vioista vaan siitä, että joko televisio tai digiboksi ei tue enää HD-lähetyksiä.
Jos televisio on hankittu ennen HD-lähetysten yleistymistä, on voinut käydä niin, että SD-kanavien poistuminen estää lähetyksien katselemisen kokonaan. Esimerkiksi Ylen, MTV:n ja Nelosen televisiokanavat ovat siirtyneet jo HD-formaattiin.

Ylen SD-lähetykset päättyivät antenni- ja kaapeliverkossa 1. huhtikuuta 2025, minkä seurauksena Ylen kanavia voi katsoa nyt vain HD-muodossa.
Muiden kanavien SD-lähetykset päättyvät maanantaina 30. kesäkuuta. Tämän jälkeen kaikki televisiolähetykset ovat saatavilla vain HD-muodossa.
Näin tarkistat, onko televisiosi HD-valmis
HD-lähetysten katselemiseen antenniverkossa tarvitaan televisio tai digiboksi, jossa on DVB-T2-viritin, eli HD-viritin antennikäyttöön.
Laitteen HD-valmiuden voi selvittää tarkistamalla oman televisionsa kanavalistan. Jos kanavia on antenniverkoissa paikoilla 21–40 tai kaapeliverkossa paikoilla 1–20, laite tukee todennäköisesti HD-lähetyksiä. Esimerkiksi National Geographicin löytää nyt antenni- ja kaapelikanavaverkoissa kanavapaikalta 17.
Jos kuvaa tai HD-kanavia ei näy, laite ei todennäköisesti tue HD-lähetystekniikkaa.