Teemu Nikki teki ystävänsä unelmasta totta

Keväällä 2019 ohjaaja Teemu Nikki järkyttyi. Hän kuuli vanhan armeijakaverinsa, näyttelijä Petri Poikolaisen jääneen sairauseläkkeelle jo 2013 aggressiivisesti edenneen MS-taudin vuoksi. Poikolainen kertoi olevansa nykyisin sokea ja rintalastasta alaspäin halvaantunut. Uutisesta toivuttuaan Nikki sai idean.
– Halusin tarjota Petrille töitä, sillä tiesin hänen haluavan yhä näytellä. Käsikirjoitin ensin lyhytelokuvan, mutta tajusin pian, että kyseessä on pitkä leffa. Petri oli ajatuksesta innoissaan, sillä hänen suuri unelmansa on ollut aina saada näytellä elokuvapääroolia, Teemu kertoo.
Muun muassa Armomurhaajasta, Nimbysta ja Sekasin-sarjasta tunnettu Nikki on Jussi-palkittu käsikirjoittaja ja ohjaaja, jonka elokuvia on esitetty maailman merkittävimmillä festivaaleilla kuten Torontossa. Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia valittiin puolestaan Venetsian ohjelmistoon. Tie Lidolle on ollut kuitenkin pitkä ja haastava.
– Kesti kauan, että keksin, miten elokuva pitää kertoa. Enhän minä itse tiedä sokeudesta tai liikuntakyvyttömyydestä yhtään mitään. Lopulta sain ajatuksen, että leffa pitää kertoa tiukoilla lähikuvilla Petristä. Kaikki ympärillä oleva jätetään epäselväksi. Uskon, että tämä antaa katsojalle edes jonkilaisen mielikuvan siitä, millaista Petrin esittämän Jaakon elämä on.
Teemun mukaan myös äänisuunnittelu oli keskeisessä roolissa.
– Sitä tehtiin pitkään ja huolella. Olenkin sanonut, että tämä on elokuva, jonka näkövammainen vie näkevän ystävänsä katsomaan.
Ohjaajana Teemu kertoo tekevänsä elokuvia ennen kaikkea itselleen. Siis sellaisia elokuvia kuin hän itse haluaisi nähdä.
– Ehkä siksi päätin käsikirjoittaa Jaakosta enemmän itseni kaltaisen. Hän fanittaa John Carpenterin kauhuklassikoita, aivan kuten minä, eikä ole koskaan nähnyt Titanicia, kuten en minäkään. Petri on sen sijaan nähnyt sen varmaan kymmenen kertaa ja rakastaa sitä yli kaiken, Teemu nauraa.
Marraskuussa Nikki ryhtyy kuvaamaan Juice Leskisen kirjasarjaan pohjaavaa lastenelokuvaa Räkä ja Roiskis.