Tätä ei nähty tv:ssä: TIS-Mia paljastaa kulissien takaiset eroottiset hetket

Mia myöntää harrastaneensa seksiä Temptation Island Suomi -ohjelman kuvauksissa.
Keskiviikkona 23.1. Mia kohtaa kumppaninsa Kimmon Iltanuotiolla Temptation Island Suomi -ohjelmassa.
Ennen kumppaninsa kohtaamista Mia joutuu vastaamaan iltanuotiota pitävän Sami Kurosen kiperiin kysymyksiin.
Mia on viihtynyt tiiviisti kolmen viikon aikana sinkku-Kimin kanssa. Sami kysyy, minkälaisia tunteita Mialla heräsi sinkkumiestä kohtaan.
– Vähän niin kuin olisi ollut kaveri, jonka kanssa olet tuntenut kymmenen vuotta, Mia kuvaa suhdetta.
Mian kuvaus ei mene kuitenkaan Sami Kuroselle läpi.
– No onko se kymmenen vuotta kestäneessä kaverisuhteessakin sellainen, että hakeudutaan saman peiton alle ja ollaan näin lähellä, että käydäänkö seksin puolella vai ei. Kyllähän tuo kertoo nyt vähän muustakin, Sami toteaa epäuskoisena.
– No, kavereita on erilaisia, Mia vastaa.
Sami on kiinnostunut tietämään, jarruttivatko ympärillä olleet kamerat kaksikkoa. Mia myöntää, että asioita jäi tekemättä niiden vuoksi.
– Ei sitä viitsinyt kameroiden edessä ihan kaikkea tehdä. Mutta käytettiin toivottavasti tilaisuus oikein hyväksi. En tiedä, onko matskua vai ei.
Sami kysyy suoraan, harrastivatko he seksiä.
– Taisi se kerran mennä päätyyn asti, Mia myöntää.
– Ihan hyvä fiilis jäi. Ihan hauskaa oli, Mia vastaa Samille.

Mia ja hänen miehensä Kimmo olivat vapaassa suhteessa jo ennen ohjelmaan tuloa. Mia oli suhdemuodosta epävarmempi osapuoli. Mia halusi testata ohjelmaan osallistumisen avulla, toimiiko tällainen suhde hänen kohdallaan. Puoliso Kimmo on harrastanut toistuvasti seksiä ohjelman aikana sinkku-Jennin kanssa.
Temptation Island Suomi -ohjelman päätösjakso keskiviikkona 23.1. Nelosella ja Ruudussa.
