Tässä ovat uuden kauden Putous-näyttelijät – ohjelmassa iso muutos

Tässä ovat uuden kauden Putous-näyttelijät – ohjelmassa iso muutos
Putous

Viihdeohjelmassa nähdään neljä uutta näyttelijää.

Viihdeohjelma Putouksen 17. kausi alkaa MTV:llä 8. helmikuuta. Mukana on kuusi näyttelijää: kaksi tuttua Putous-konkaria ja neljä täysin uutta tähteä. 

Vanhoista tutuista sinisissä paidoissa nähdään Joonas Kääriäinen ja Nicklas Pohjola. Uusia näyttelijöitä ovat Annika Hartikka, Inkeri Hyvönen, Ville Mikkonen ja Miila Virtanen. Juontajana toimii jälleen Niina Lahtinen.

Kaudella nähdään entuudestaan tuttuja ohjelmaosioita, kuten Tulikoe, Viikkokatsaus ja  Vuoden sketsihahmokilpailu. Sketsihahmoehdokkaat osallistuvat kahdessa ensimmäisessä jaksossa nähtävään alkukarsintaan, jossa kotikatsojat saavat päättää, kumpi sketsihahmoista jatkaa varsinaiseen hahmokilpailuun. 

Uutena tulevat tällä kaudella mukaan TET-harjoittelijat. He ovat julkisuudesta tuttuja  nimiä, joista jokainen pääsee vuorollaan vetämään sinipaidan päälleen ja nousemaan estradille Putous-näyttelijöiden rinnalle. TET-harjoitteluun osallistuvina tähtivieraina nähdään muun muassa Gogi Mavromichalis, Jenni Poikelus ja Esko Kovero.

Uudet Putous-tähdet

Miila Virtanen

Tässä ovat uuden kauden Putous-näyttelijät – ohjelmassa iso muutos

Miila Virtanen (s. 1990) valmistui Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2016. Teatterikatsojille Miila on tullut tutuksi muun muassa Helsingin kaupunginteatterissa, Lahden kaupunginteatterissa ja Suomenlinnan kesäteatterissa. Televisiossa Miilan on voinut nähdä muun muassa Kultakala-sarjan pääroolissa, Karuselli-sarjassa ja Tripla-viihdeohjelmassa.

– Sketsihahmoistani ensimmäinen edustaa syvää viisautta, se toinen ei niinkään, Miila paljastaa MTV:n tiedotteessa.

Ville Mikkonen 

Tässä ovat uuden kauden Putous-näyttelijät – ohjelmassa iso muutos

Ville (s. 1991) valmistui keväällä 2021 Tampereen yliopiston teatterityön tutkinto-ohjelmasta teatteritaiteen maisteriksi. Viime vuosina Villen on voinut nähdä muun muassa Tampereen Teatterissa, jonne hänet kiinnitettiin vuonna 2021. Tampereella Ville loistanut muun muassa vaikuttavassa Taru Sormusten herrasta -esityksessä.

– Halusin tehdä tälle kaudelle sellaiset hahmot, jotka ovat jollain tavalla lähellä toisiaan, Ville kertoo sketsihahmoehdokkaistaan.

Inkeri Hyvönen 

Tässä ovat uuden kauden Putous-näyttelijät – ohjelmassa iso muutos

Inkeri (s. 1992) on helsinkiläinen näyttelijä ja teatteritaiteen maisteri. Inkeri on ehtinyt urallaan näytellä muun muassa Suomen Kansallisteatterissa ja Turun kaupunginteatterissa. Koomikon taitojaan Inkeri on hionut viime aikoina muun muassa Suomen Komediateatterin Näillä mennään -revyyssä. Television puolella Inkeri on näytellyt muun muassa tv-sarjoissa Munkkivuori ja Aikuiset.

– Toinen sketsihahmoistani tulee olemaan tyyppi, jollaista ei ole nähty ikinä Putouksen historiassa aiemmin, Inkeri valottaa.

Annika Hartikka

Tässä ovat uuden kauden Putous-näyttelijät – ohjelmassa iso muutos

Annika Hartikka (s. 1993) valmistui näyttelijäksi Teatterikorkeakoulusta keväällä 2021. Sen jälkeen Pöytyältä kotoisin oleva Annika on ollut osa lahtelaisen Teatteri Vanhan Jukon näyttelijäryhmää. Teatteritöiden lisäksi Annika on näytellyt muun muassa naispääosan elokuvassa Aikamies.

– Toinen sketsihahmoistani edustaa yhtä varmasti jokaiselle tuttua ihmistyyppiä, Annika paljastaa tulevan kauden sisällöstä.

Putous MTV3:lla ja MTV Katsomossa 8.2. alkaen.