Tässä on Suomalaisen menestysreseptin ylivoimainen voittaja

Tässä on Suomalaisen menestysreseptin ylivoimainen voittaja

Finaalituotteet ovat ostettavissa kaupoissa jo heti torstaina 30.1.

Suomalainen menestysresepti -ohjelman voitti tällä kertaa Terhi Kinnari, jonka tuote on kauravuokavalmisruoka. 

Terhi on 46-vuotias maatilan emäntä Hollolasta. Kinnarin sukutilalla hän on jo 14. emäntä. Terhin resepti pohjautuu oman tilan kauraan. Kauravuokia on kolmea makuvaihtoehtoa: mausteinen kana ja kasvikset, jauheliha ja kasvikset sekä metsäsienet ja juusto.

Terhi voitti tuotteineen finaalin kirkkaasti. Eroa toiseksi tulleeseen ahvenanmaalaiseen Jack Mattsoniin ja hänen itse paistettaviin perunavohveleihinsa kertyi lopulta kuusi pistettä. 

Finaalissa kisasivat myös Teppo Ylä-Hemmilä ruistuorenäkkärillä, Emilia Karttunen pizzamuffinilla, Teemu Koitto herkkupirtelöllä ja Silpa Kinnunen viljattomilla piirailla.

Ohjelman voittaja on tällä kertaa myös itse alkutuottaja.
Ohjelman voittaja on tällä kertaa myös itse alkutuottaja.

Tuotteet ovat saatavilla heti finaalia seuraavana päivänä torstaina 30. tammikuuta S-ryhmän kaupoissa.

Viime vuonna Suomalaisen menestysreseptin voitti Bakerikan valmiskeksitaikina. Aiempia voittajia ovat olleet myös muun muassa Rostis-riisipiirakat, Fallero- härkäpapufalafelit ja Boltsi-kaurasiemenpyörykät.