Tapio Rautavaaralta ennen julkaisematonta elokuvamusiikkia!

Kattava uutuuslevy sisältää kaksi kappaletta Rautavaaran tähdittämästä elokuvasta Salakuljettajan laulu.
Suomalainen elokuvamusiikki -levysarja on nimensä mukaisesti esitellyt kotimaisia elokuvasävelmiä läpi vuosien. Nyt on tultu osiin 11 ja 12, jotka julkaistaan tupla-cd:n muodossa.
Video: Haastettelussa Selviytyjät-sisaruskaksikko Saana ja Laura Akiola
Tällä kertaa on kerätty yhteen Fennada-filmien musiikkia vuosilta 1945–61. Levy valmistui juuri vuonna 2025, kun kolmanneksi suurimman kotimaisen elokuvayhtiön Fennadan syntymästä tulee nyt kuluneeksi 75 vuotta. Tuottajina ovat Artie Music ja Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (Kavi).
Uutuuskokoelmalla esiintyvät muun muassa Tapio Rautavaara, Olavi Virta, Leif Wager, Annikki Tähti ja Seija Lampila. Elokuvien kirjo ulottuu komisario Palmuista muihin rikoselokuviin, kotimaiseen westerniin Villiin Pohjolaan, kulkurielokuviin Kuningas kulkureitten ja Kulkurin masurkka sekä sotilasfarsseista aina Iskelmäketju-elokuvaan.
Rautavaaran esittämistä suosikkikappaleista Pohjolan yö ja Salakuljettajan laulu on mukana ennen julkaisemattomat pikalevyversiot. Molemmat kappaleet kuullaan vuoden 1952 elokuvassa Salakuljettajan laulu, jonka ohjasi Lasse Pöysti.

Pikalevy oli Suomessa käytetty nimitys halpahintaisille, nopealla aikataululla tehdyille ja usein pienikokoisille levyjulkaisuille – yleensä 1940–1950-luvuilta. Nauhoitukset tehtiin nopeasti ja usein ilman suuria studion järjestelyjä eli “pikaversiona” ja joskus jopa yhdellä otolla.
Rautavaaran esityksissä soittaa George de Godzinskyn orkesteri. De Godzinskyn uraa esitellään levyllä monelta kantilta. Koko cd-kokoelman mittavat restauroinnit on tehnyt hänen poikansa Robert de Godzinsky.
– Tähtäimessä ovat isä-Godzinskyn johtaman Radion viihdeorkesterin harvinaiset Yleisradion kantanauhat. Kruununa esittäytyy pianokonserttomainen Rapsodia, Kavin tiedotteessa kerrotaan.
Suomalainen elokuvamusiikki volume 11–12 Fennada-Filmien musiikki vuosina 1945–1961 -levy ilmestyi tänä vuonna.