Tänään tv:ssä: legendaarinen toimintaklassikko

Bruce Lee menehtyi traagisesti viikko ennen elokuvan ensi-iltaa.
Taistelulajimestari Bruce Lee (1940-1973) nousi kuolemansa jälkeen myyttiseksi hahmoksi, jonka elokuvat keräävät edelleen uusia faneja. Leen karisma ei rajoittunut kuitenkaan vain valkokankaalle, vaan hänestä kehittyi James Deanin tapaan ikuisesti nuori popkulttuuri-ikoni, jonka edustamat arvot, akrobatiataidot ja salamannopea taistelutyyli inspiroivat miljoonia ihmisiä ympäri maailmaa.
Tänään tv:ssä nähdään Leen kuuluisin ja kaupallisesti menestynein elokuva Lohikäärmeen kidassa (Enter the Dragon, 1973), joka komeilee jatkuvasti maailman parhaiden toimintaelokuvien suosikkilistoilla. Myös elokuvan kamppailujaksoja pidetään lajityyppinsä hienoimpina, kiitos Leen mykistävien koreografia- ja taistelutaitojen.
Leen kolme ensimmäistä kungfu-elokuvaa Lohikäärmeen vanki (The Big Boss, 1971), Vihan nyrkki (Fist of Fury, 1972) ja Lohikäärmeen tie (Way of the Dragon, 1972) olivat valtavia menestyksiä Aasiassa, mikä sai Hollywoodin heräämään ja haluamaan osansa Lee-maniasta. Tähdelle pikavauhtia käsikirjoitettu Lohikäärmeen kidassa kuvattiin Warner-studion rahoilla Hongkongissa.

Agenttitrilleriä ja kungfu-toimintaa sekoittavassa elokuvassa Lee soluttautuu oopiumikauppaan sekaantuneen suurrikollisen yksityissaarelle, jolla järjestetään massiivinen taistelulajiturnaus. Merkittävissä sivurooleissa nähdään tosielämän karatemestari ja 1970-luvun kuuluisimpiin blaxploitaatiotähtiin kuulunut Jim Kelly (Black Belt Jones) sekä legendaarinen luonnenäyttelijä John Saxon (Painajainen Elm Streetillä), jolla oli niin ikään musta vyö karatessa.
Robert Clousen (Amsterdamin tappaja) ohjaama elokuva oli valtava hitti, jonka menestystä Lee ei päässyt valitettavasti koskaan todistamaan. Toimintaikoni menehtyi reseptilääkkeen aiheuttamaan aivopöhöön vain 32-vuotiaana. Elokuva julkaistiin tasan viikko Brucen kuoleman jälkeen 26. heinäkuuta 1973.
Alle miljoonalla dollarilla tehty Lohikäärmeen kidassa päätyi lopulta tuottamaan maailmanlaajuisesti yli 90 miljoonaa. Vuonna 2004 elokuva valittiin Yhdysvaltain kongressin kirjaston Kansalliseen elokuvarekisteriin ”kulttuurisen, historiallisen ja esteettisen merkityksensä” vuoksi.

Lee oli ehtinyt aloittaa toisen elokuvan kuvaukset jo elokuussa 1972, mutta keskeytti ne Lohikäärmeen kidassa -tuotannon vuoksi. Toukokuussa 1973 Lee palasi elokuvan pariin, mutta ei saanut sitä koskaan valmiiksi. Clouse päätti hyödyntää jo kuvattua materiaalia ja loi sen ympärille kokonaan uuden elokuvan Game of Death – panoksena kuolema (1978), jossa Leen tilalla nähdään pari varjojen ja tummien lasien taakse piiloutuvaa sijaisnäyttelijää.
Game of Death menestyi niin hyvin, että Hongkong-tuottaja Raymond Chow päätti rahastaa kuolleella tähdellä vielä kerran. Tuotantoyhtiö Golden Harvestin holveista löydettyjen ylijäämäpätkien varaan rakennettu Tower of Death (Game of Death II, 1980) on jo silkkaa bruceploitaatiota, eikä sen kohdalla voi puhua oikeista elokuva-arvoista.
Lohikäärmeen kidassa esitetään Subilla tiistaina 25. helmikuuta kello 21 ja perjantaina 28. helmikuuta kello 23.20. Elokuva on myös katsottavissa MTV Katsomossa 27. maaliskuuta saakka.