Tämä Syke-hahmo on oikeasti olemassa

Tämä Syke-hahmo on oikeasti olemassa
Syke

Syke-sarjan suurin osa hahmoista on yhdistelmä monia eri ihmisiä. Yksi heistä löytyy kuitenkin tosielämästä.

Syke-podcastin yhdeksännessä jaksossa ääneen pääsevät sarjan luoja ja pääkäsikirjoittaja Petja Peltomaa sekä pitkäaikainen sarjan lääkärikonsultti Elina Tiippana.

Video: Helmi-Leena Nummela kertoi haastattelussa, millaista on näytellä raskaana. 

Rakastettu Syke sai alkunsa vuonna 2012, kun Yellow Filmsin Olli Hoikka kysyi Petjalta, kiinnostaisiko sairaalasarjan kirjoittaminen. Yle oli esittänyt pyynnön Ollille. Suurena Teho-osasto -sarjan fanina Petja innostui. 

Petja pääsi kehittelemään konseptia ja haastattelemaan alan ammattilaisia. Sairaanhoitajia haastatellessa Petja törmäsi aina samaan aiheeseen: hierarkiaan.

– Tosi moni heistä nosti esiin sairaaloissa olevan hierarkian. Kun lääkäreiltä kysyi samasta asiasta, eivät he tunnistaneet vaan totesivat, että kyllä täällä ollaan tasa-arvoisia, Petja toteaa podcastissa ja jatkaa:

– Ajattelin, että aivan mahtava teema. Lähdettiin rakentamaan kahta ensimmäistä kautta hierarkia-teeman ympärille.

Kopio Marjutista

Sarjaa konsultoivalla Elinalla on kokemusta paitsi sairaanhoitajan myös lääkärin työstä. Hän myöntää sairaalassa tapahtuvan hierarkian olevan totta. 

Ensimmäisillä kausilla saatiin seurata sairaanhoitaja Johanna Alangon (Leena Pöysti) matkaa lääkäriksi. Petja myöntää, että hän on hakenut inspiraatiota hahmoon juuri Elinasta.

Muut sarjassa nähtävät roolit ovat suurilta osin yhdistelmiä tosielämän ihmisistä. Joukkoon on mahtunut sellaisia, jotka ovat suoraan oikeasta maailmasta.

– Marjutilla on aivan selkeä esikuva. Hän on aivan kuin eräs henkilö, en toki sano että kuka. Meilahdessa oli silloin. Käytöksineen, vaatteineen ja kaikkineen. Jopa korkokenkineen. Hän oli kuin kopio.

Jaana Pesosen tähdittämästä Marjut Blomista on tullut Syke-fanien keskuudessa käsitteensä.
Jaana Pesosen tähdittämästä Marjut Blomista on tullut Syke-fanien keskuudessa käsitteensä.

Käsite

Marjut Blom (Jaana Pesonen) on sarjassa traumapolin ylilääkäri, koulutukseltaan kirurgi, joka on keskittynyt papereiden pyörittämiseen eikä hänen taitonsa ole kovin tasalla. Siitä huolimatta hän haluaa silloin tällöin leikata. Osaston henkilökunnalla on sanaton sopimus siitä, että joku katsoo aina perään kun hän leikkaa. Hän haluaa näyttäytyä vahvana johtajana ja hänellä on kova tarve päteä. Marjutin selän takana nauretaan.

Hahmo on ollut mukana sarjassa sen alusta asti ja hänen omalaatuinen luonteensa puhuttaa kosolti sarjan faneja. Marjutista on tehty lukuisia klippejä eri sosiaalisen median kanavissa, kuten Tiktokissa.

Marjutin letkautukset elävät Syke-fanien keskuudessa. Kuten se, kuinka hänen mielestään asiakkaille ei tarvitse olla niin ystävällinen, sillä muuten ne tulevat aina uudestaan, erityisesti lapsiperheet. 

@yellowfilm.tv Voi Marjut, kun ei kannattais pyydellä liikoja🥺🥲 Sykkeen 18. kausi starttasi tänään Ruutu+-palvelussa. Kaikki kipin kapin sinne! #syke #sykesarja #ruutu #ruutuplus #marjutblom @Ruutu @Syke ♬ alkuperäinen ääni - Yellow Film & TV

Sykkeen neljä ensimmäistä kautta katsottavissa Yle Areenassa. Kaudet 5-20 katsottavissa Ruudussa.