Tämä kilpailija joutui jättämään seikkailun kesken – kaksintaisteluun nimeäminen tuntui henkilökohtaiselta: "Paska fiilis"

Suuri Seikkailu

Suuri seikkailu -jaksossa 6.4. nimeäminen kuohautti tunteita molemmissa joukkueissa.

Suuri seikkailu -jaksossa 6. huhtikuuta oranssin joukkueen kapteeni Sanna Pikkarainen ja vihreän joukkueen Kirsi Salo valitsivat kilpailijat kaksintaisteluun areenalle.

Kirsi koki päätöksen vaikeaksi, sillä joukkueessa on kilpailijoita, joista on tullut ystäviä, ja kilpailijoita, jotka eivät yksinkertaisesti halua lähteä kisasta pois. Hän kuitenkin teki päätöksensä.

– Aivan kamala tehtävä. Pyydän anteeksi jo valmiiksi ihan suoraan kaikilta, Kirsi sanoi.

– En ajattele omaa jatkoani tässä kohtaa. Pidän teistä kaikista paljon ja haluan, että Suuren seikkailun voittaja on tämä tiimi. Siltä lähtökohdalta lähdin valitsemaan teidänkin näkemysten mukaan henkilöä, joka lähtee kaksintaisteluun, hän perusteli.

Kirsi nimitti kaksintaisteluun Laura Hamilan uskoen, että hän palaisi takaisin. Lauralla ei ollut sanottavaa.

– Fiilis on paska, Laura kiteytti ajatuksensa.

– Ehkä mua vaan harmittaa se, että lähdin tänään kisaan sillain, että halusin näyttää. En saanut siihen mahdollisuutta, niin sitten tämä tuntuu henkilökohtaiselta, hän lisäsi.

Susannalla oli mielessään vain yksi nimi. Hän keskusteli jokaisen tiimiläisen kanssa ensin.

– Nyt on tämän ikävimmän kohdan hetki. Mun täytyy päättää, kenet teistä lähetän kaksintaisteluun, Susanna aloitti.

– Haluan painottaa, että tämä ei ole äänestys. Tämä ei ole demokraattinen äänestys. En tule sanomaan kuka puhui ja mitä puhui. Ne on täysin luottamuksellisia kahdenkeskisiä keskusteluita, hän jatkoi.

Susanna päätti lähettää Janne Hurmeen kaksintaisteluun pahoittelujen kera. Janne osasi odottaa päätöstä.

Suuri seikkailu

Kaksintaistelutehtävässä kilpailijoiden piti hakata jäälohkareesta tarvittava määrä puutappeja, joiden avulla he noutivat seinämää pitkin noutamaan pussukkansa. Lauran mielestä tehtävä vaikutti järjettömältä. Janne puolestaan kertoi kokeilleensa seinäkiipeilyharrastusta.

Janne lähti nopeasti liikkeelle jään hakkaamisella. Laura jäi hieman jälkeen, mutta tasoitti tilanteen nopeasti. Molemmat kiipesivät lähes samaa tahtia, mutta Lauran ote lipesi ja hän hävisi kisan.

– Tunnelma on ristiriitainen. Samaan aikaan olen ylpeä siitä, että en ollut huono kakkonen, ja samaan aikaan tietenkin harmittaa, että kisa päättyy tähän, Laura summasi.

Suuri seikkailu

Laura sai nimetä lähtiessään uuden kapteenin, joka selviää seuraavassa jaksossa. Kapteeni on ollut Lauralle tuki jokaisessa hetkessä.

Janne sai jatkaa peliä oman joukkueensa seuraavana kapteenina. Janne ei kuitenkaan usko, että on hyvä kapteeni, sillä hän on mielestään liian herkkä. Hän antaisi kaikkien toimia haluamallaan tavalla ja asioista päätettäisiin demokraattisesti.

– Heillä on nyt lämminhenkinen kapteeni, Janne sanoi.

Suuri seikkailu Nelosella ja Ruudussa lauantaisin.