Tällainen on Eva Wahlströmin ensimmäinen näyttelijärooli – kuin Rocky-leffoista

Eva Wahlström nähdään mukana Pohjoisen tähti -sarjassa. Varoitus! Juttu sisältää juonipaljastuksia!
Illan Pohjoisen tähti -jakson inspiraationa on saattanut hyvinkin toimia parin vuoden takainen Ilveskuiskaaja-dokumentti ilveksiä rakastavasta suomalaismiehestä. Sellainen hahmo nimittäin tavataan tässäkin tarinassa, joskin hänen lemmikkinään pitämä ilves on Suomessa vähän harvinaisempi tapaus ja kun se tallentuu riistakameraan, poliisit lähtevät tutkimaan asiaa. Siinä vaiheessa he eivät vielä tiedä, että ilvesherra on myrkyttänyt häntä kiristäneen toisen miehen hengiltä.
Tapauksen loppuselvittely jää kuitenkin Samun kontolle, sillä Maria lähtee Saksaan nyrkkeilyotteluun, joskin aluksi hän hermostuu ottelun järjestäneelle veljelleen, kun kuulee että ottelu on järjestetty rahalla, eikä siitä saa edes kummoista palkkiota.
Saksassa Maria kohtaa vanhan vastustajansa, mutta myös ihastuksensa Christinan, jonka kanssa Marialla on bondannut hyvin. Tällä kertaa Marian vastustaja ei ole kuitenkaan Christina, vaan Carla Stark (roolissa naisnyrkkeilijä Anni Viantie), jonka Maria voittaa tyrmäyksellä.
Voitonjuhlat jäävät lyhyiksi, kun Maria näkee, miten Sakaaliksi kutsuttu toinen naisnyrkkeilijä hakkaa omassa ottelussaan Christinan henkihieveriin. Sakaalia esittää sarjassa Suomen todennäköisesti tunnetuin naisnyrkkeilijä Eva Wahlström, joka on toiminut sarjassa myös nyrkkeilyasiantuntijana. Kyseessä on Evan ensimmäinen tv-esiintyminen näyttelijänä.
Pohjoisen tähti sunnuntaisin TV1:ssä kello 21.05. Kaikki jaksot katsottavissa jo Yle Areenassa.