Tähdet, tähdet -kilpailija unohtaa sanat – tuomareilta yksimielinen tuomio

Elokuvamusiikki tuo haasteita yhdelle kilpailijalle.
Tähdet, tähdet -jaksossa 4.5. teemana on elokuvamusiikki. Koomikko Fathi Ahmed esittää kappaleen ikonisesta suomalaisesta nuortenelokuvasta Tyttö sinä olet tähti. Jakso on jo katsottavissa Ruutu+-tilauksella.
Arkistovideo: Tähdet, tähdet -kilpailijat kertovat, mitä pelkäävät.
Fathi istuu yleisön seassa, kun elokuvan Kärkiryhmä-rapyhtyeen Elämä kantaa -biisin alkusävelet jyrähtävät ilmoille. Fathilla vaikuttaa olevan vaikeuksia biisin lyriikoiden kanssa, sillä sanoja tuntuu jäävän välistä.
– Mennään kertsiin, Fathi huudahtaa ja saa kappaleesta jälleen kiinni.
– Hyvin menee! Fathi huudahtaa, kun sanat unohtuvat jälleen.
"Olisin halunnut haukut"
Fathi vetää tanssiaskeleita lavalla yleisön hurratessa tsemppinsä. Kappaleen päätteeksi Fathi puhaltaa pitkään.
– Kuule Fathi, tuo oli rohkea suoritus. Mun täytyy sanoa, jokainen esiintyjä tietää, miten haasteellista voi olla, että fokuksesi hetkeksi kärsii. Tsemppasit tosi hyvin. Jatkoin, menit hampaat irvessä eteenpäin ja otit kertsistä kiinni ja jatkoit, tuomari Lilli Paasikivi hehkuttaa.
– Olet sympaattinen esiintyjä. Mikä fiilis sulla tänään oli, osoittaa, että olet taistelija. Lavalla tarvitaan taistelijoita, jatka samaan malliin, hän jatkaa.

Tuomaristoon kuuluvat Sami Yaffa ja Juuso Mäkilähde komppaavat Lilliä. Sami kertoo tarinan 1990-luvulta, kun soitti kitaraa Hanoi Rocks -yhtyeen riveissä. Kun yhtye oli keikalla Japanissa 50 000 ihmisen edessä, Sami sekoitti Taxi Driver -kappaleen kitarariffin Batmanin tunnariin.
– Rakas ystäväni Michael Monroe katsoi, mitä helvettiä teet. Olin, että sori, ei pääse irti. Lopetin soittamisen vähäksi aikaa. Sitten jatkoin, löysin sen, Sami kertoo.
– Ei tuo ole tappavaa. Tuollaista tapahtuu.
Juuso muistuttaa Fathia, että tämä sai yleisön puolelleen aurallaan.
– Kiitos! Kaikki tuo oli lämmintä. Olisin halunnut haukut. Kiitos tuomareille kommenteista. Pitkä päivä, Fathi kommentoi.
– Kiitos koko yleisölle positiivisesta asenteesta!
Tähdet, tähdet perjantaisin ja sunnuntaisin Nelosella ja Ruudussa.