Syke-sarjaan ilmestyy yllättävä hahmo

Syke-sarjaan ilmestyy yllättävä hahmo

Sykkeen illan jaksoista voi bongata sarjan pitkäaikaisen ohjaajankin. Varoitus! Juttu sisältää juonipaljastuksia.

Viikko sitten esitetyissä jaksoissa pelastetun huumeäidin tapaus ei pääty Sykkeessä täysin onnellisesti, sillä poikaystävänsä yllyttämänä äiti hylkää vauvansa ja päättää valita huumeet. 

Tapauksen osin innoittamana Ilmari haluaa perustaa syrjäytyneiden oman klinikan ja pyytää tähän Marjutin tukea. Vastineeksi Ilmari lupaa auttaa Marjutia läpäisemään näyttökokeen, joka tämän pitää läpäistä pystyäkseen taistelemaan ylilääkärin työpaikastaan. Hän myös vinkkaa Marjutille Laurin ja lääkeyhtiön suhmuroinnista. 

Ilmari ja Marjut harjoittelevat koetta varten oikealla ruumiilla Traumapolin patologin suostumuksella ja meinaavat joutua pulaan. Patologin roolissa nähdään Syke-sarjan luotto-ohjaaja Toni Laine, joka vilahti ensimmäistä kertaa sarjassa kameran toisella puolella jo viime kauden alussa, kun sairaalassa oli säteilytilanne.

Aivoleikkauksen jälkeen Jesse kärsii osittaisesta muistinmenetyksestä eikä muista hänen ja Sonjan yhteistä elämää.

Max yrittää erota Jannicasta, mutta Jannica yllättää kertomalla odottavansa parin toista lasta. Se on tosin valeuutinen.

Aikansa emmittyään Johanna ottaa vastaan Laurin tarjoaman kirurgin paikan.

Lenita on raivoissaan tyttärelleen, kun tämä lähettää mitään kysymättä Luna-tyttärensä mumminsa hoidettavaksi. Sairaalassa siellä täällä seikkaileva Luna aiheuttaa monenlaista huolta Lenitalle.

Syke, kauden 17 jaksojen tv-ensiesitykset Livillä perjantaisin kello 21 alkaen. Kaikki jaksot katsottavissa jo Ruutu+ -palvelussa.