Syke-mysteeri ratkesi: Tämä vanha hahmo tekee yllätyspaluun

Syke-sarjan hoitajat yhteiskuvassa.
Syke-sarjan hoitajia näyttelevät Iida-Maria Heinonen (vas.), Amelie Blauberg, Valtteri Lehtinen, Helmi-Leena Nummela ja Lena Meriläinen.

Sairaalasarja julkaisi aiemmin katsojat villinneen arvoituksellisen somepäivityksen.

Nelosen ja Ruudun suosikkisairaalasarja Syke sai faninsa viime viikolla kiihtymään mystisellä somepäivityksellä. Arvoituksellisessa viestissä kerrottiin vanhan hahmon palaavan sarjaan. Varo juonipaljastuksia!

Video: Helmi-Leena Nummela kertoo Sykkeen kuvaamisesta.

Mysteerijulkaisussa olevassa kuvassa kyseisen henkilön kasvojen peittona oli suuri emojirypäs.

Sykkeen 24. kaudelle saapuu hahmo menneisyydestä... Vinkki 1: kyseessä on naishenkilö, päivityksessä kirjoitettiin

– Vinkki 2: emme ole nähneet häntä moneen vuoteen, Instagram-päivitys jatkui.

Viikonloppuna Sykkeen Instagram-tilillä annettiin vielä lisävinkki.

– Uudella kaudella hänet nähdään myös hoitajan asussa.

Katsojat veikkasivat oikein

Katsojien parissa vihjailu sai aikaan kiivaan arvailun.

Kommenttikentän täyttäneissä arvailuissa nousi eniten esiin kaksi hahmoa: Iiris ja Jonna.

Iiris on Iina Kuustosen pitkään näyttelemä sairaanhoitaja, joka oli aiemmin yksi sarjan päähahmoista. Jonna taas on Alina Tomnikovin aikoinaan näyttelemä päihdeongelmainen sivuhahmo.

Maanantaiaamuna arvoitus viimeinkin sai vastauksen. Palaava hahmo on Alinan näyttelemä Jonna.

Alina Tomnikov poseeraa.
Alina Tomnikovin näyttelemä Jonna nähtiin viimeksi 5. kaudella, jolloin häntä ammuttiin.

Jonna nähtiin sarjassa viimeksi viitoskaudella. Päihderiippuvuudesta kärsinyt Jonna on Lukan biologinen äiti. Luka on Marleenan (Tiina Lymi) ja Ilmarin (Matti Ristinen) sijaislapsi.

5. kauden päätösjaksossa Marleena lähti noutamaan Lukaa Jonnan luota, mutta paikalla ollut Jonnan päihderiippuvainen miesystävä Jartsa (Jussi Taipalharju) ampui Marleenan hengiltä.

Alina Tomnikov sairaanhoitajan asussa.
Alina Tomnikovin näyttelemä Jonna nähdään uudella kaudella sairaanhoitajan asussa.

Myös Jonna sai osuman, mutta hänen kohtalonsa jätettiin tuolloin auki.

Ilmarin luona asuva Luka (Valtteri Sevanto) on nyt jo kymmenvuotias ja kaipaa äitiä. Juuri päättyneellä 23. Syke-kaudella Luka ajautui vaikeuksiin ja tekemisiin poliisin kanssa.

Sykkeen Instagram-tilillä on julkaistu 24. kauden uutuustraileri:

Syke jatkuu Ruutu+:ssa 24. kauden jaksoin 17.9.