Supertähti Timothée Chalamet teki hämmästyttävän roolin – avautuu Katsolle rankasta projektista

Supertähti Timothée Chalamet teki hämmästyttävän roolin – avautuu Katsolle rankasta projektista

Bob Dylanista kertova A Complete Unknown saa ensi-iltansa 7. helmikuuta.

Lontoolaisen hotellisviitin tuolilla istuva Timothée Chalamet näyttää rentoutuneelta mutta hieman väsyneeltä. Takana on pitkä päivä kansainväliselle lehdistölle annettuja haastatteluja elokuvasta A Complete Unknown, jossa Chalamet esittää Bob Dylania.

Rooli kaikkien aikojen kuuluisimpana folkrock-muusikkona oli 29-vuotiaalle näyttelijälle unelmien täyttymys, jota varten Chalamet omisti elämästään yli viisi vuotta. Tuona aikana projekti kaatui kolmesti, kiitos koronan ja Hollywood-lakkojen. Chalamet käytti vastoinkäymiset kuitenkin hyödyksi ja omisti Dylan-tutkimukselle kaiken liikenevän vapaa-aikansa.

– Minulla oli lopulta viisi ja puoli vuotta aikaa valmistautua, joten prosessi tuntui päättymättömältä. Eikä matka ole vieläkään ohi. Näyttelijäntyön kannalta se on ehkä ohi, mutta tutkimusmatkani Bob Dylaniin on vasta puolivälissä. Elokuvan valmistuminen tuntuu kuitenkin todella helpottavalta, kuin raskas taakka olisi pudonnut rinnaltani. Samalla tunnen oloni nöyräksi, että saan olla silta tämän uskomattoman artistin ja muun maailman välillä, Timothée muotoilee videohaastattelussa.

Timothée Chalamet elokuvassa A Complete Unknown.
Timothée Chalamet elokuvassa A Complete Unknown.

Loputonta opiskelua

A Complete Unknown kertoo tietystä aikakaudesta Dylanin elämässä, vuosista 1961-65, jolloin 19-vuotias muusikko saapuu New Yorkiin, tapaa idolinsa Woody Guthrien ja Pete Seegerin sekä nousevan tähden Joan Baezin, julkaisee ensimmäiset levynsä, nousee kuuluisaksi ja räjäyttää lopuksi vuoden 1965 Newportin folkmusiikkifestivaalin esiintymällä sähköisesti sen viimeisenä artistina.

Chalamet’n mukaan elokuvan tarkkaan rajattu aikajana määritteli myös hänen tutkimustyönsä.

– Luin, katsoin ja kuuntelin aivan kaiken, mitä sain käsiini. Varsinkin Bobista tehdyt dokumenttielokuvat ja hänen omat kirjoituksensa olivat hyödyllisiä. Luin myös elämäkertoja, kuuntelin radiohaastatteluja ja seurasin hänen jalanjälkiään Minnesotasta Chicagon kautta New Yorkiin. Tuolta ajanjaksolta ei jätetty yhtään kiveä kääntämättä.

Viiden ja puolen vuoden aikana Chalamet myös harjoitteli laulamaan ja soittamaan Dylan-kappaleita niin hyvin kuin mahdollista. Hän myös halusi esittää ne livenä kuvauksissa.

– Halusin esittää kaikki kappaleet livenä, koska se teki niille oikeutta. Ne ovat folk-musiikkia, eivät oopperaa, joten niissä saa kuulua säröilyä ja epätäydellisyyttä. Kaikki oli lopulta todella ylitsevuotavaa mutta palkitsevaa. Heti kun ryhdyimme kuvaamaan esityksiä, rentouduin ja tunsin oloni kotoisaksi tämän nuoren miehen kengissä. Kuvausten jälkeen tunsin samoin, kuin Bob dokumentin Don’t Look Back lopussa, jossa hän sanoo ”I feel I just went through a thing”.

Monica Barbaro ja Timothée Chalamet ovat Joan Baez ja Bob Dylan.
Monica Barbaro ja Timothée Chalamet ovat Joan Baez ja Bob Dylan.

Merkittävä aikakausi

Chalamet’n läpimurtona voidaan pitää vuoden 2017 elokuvaa Call Me by Your Name, josta hän sai Oscar-ehdokkuuden. Supertähdeksi näyttelijä nousi vuosien 2021 ja 2024 Dyyni-tieteiselokuvilla, joiden välissä hän tähditti myös menestysmusikaalia Vonkka.

Timothée näkee selvän yhtymäkohdan Dyynin ja Bob Dylan -elokuvan välillä.

Frank Herbert kirjoitti Dyyni-romaania samaan aikaan 1960-luvulla, jonne elokuvan tapahtumat sijoittuvat. Se on uskomaton aikakausi Amerikan historiassa, jolloin monet avaramieliset ihmiset rikkoivat rajoja luovuudellaan. Dyyni ilmestyi lopulta 1965, eli samana vuonna, jolloin Bob esiintyi Newportissa sähköisesti. Se on todella kiehtova hetki Bobin uralla ja Amerikan kulttuurihistoriassa. Hän päätti rohkeasti seurata omaa polkuaan ja teki taiteellisen ratkaisun, jota piti oikeana, vaikka kohtasikin vastustusta.

Chalamet toimii elokuvassa myös tuottajana, vasta toista kertaa urallaan. Syyksi hän kertoo etenkin projektin kohtaamat vastoinkäymiset.

– Halusin yksinkertaisesti varmistaa, että elokuva todella valmistuu. Se kaatui matkalla kuitenkin kolme kertaa. Sain tuottajana mukaan myös enemmän haluamaani musiikkia, jota ei ollut alkuperäisessä käsikirjoituksessa. Keskeisiä kappaleita kuten Subterranean Homesick Blues ja It’s Alright, Ma, Timothée paljastaa.

A Complete Unknown
A Complete Unknown

Outo elämäntapa

Chalamet ei ole toistaiseksi tavannut 83-vuotiasta Dylania, joka välttelee huomiota viimeiseen saakka. Näyttelijä ei myöskään tiedä aikooko Dylan koskaan katsoa elokuvaa.

– Bob on tunnetusti hyvin eristäytynyt yksilö, jolta ei juuri irtoa ylimääräisiä sanoja. En ole varma aikooko hän koskaan katsoa elokuvaamme. Olen kuullut, ettei hän olisi myöskään ikinä katsonut hänestä tehtyä fiktioelokuvaa I’m Not There tai Martin Scorsesen ohjaamia dokumentteja No Direction Home ja Rolling Thunder Revue. Olin kuitenkin äärimmäisen kiitollinen, kun hän antoi julkisen hyväksyntänsä elokuvalle ja minulle hänen esittäjänään. Ei ole väliä kuinka menestynyt olet, mikään ei korvaa hyväksyntää, jonka saat elävältä legendalta työllesi.

Vaikka Timothée sanoo takin olevan nyt hetkellisesti tyhjä, hän voisi riemuiten palata esittämään Dylania vielä uudestaan.

– Bobin elämän kaikista vaiheista voisi tehdä mielenkiintoisen elokuvan. Olisi uskomaton mahdollisuus saada esittää häntä uudelleen. Se tarkoittaisi kuitenkin lisää opiskelua ja itsensä haastamista. Tämä on aivan liian outo ammatti ja elämäntapa, jotta voit väittää tietäväsi varmasti, mitä olet tekemässä. Näyttelijänä olet jatkuvasti varpaillasi, eikä mikään ole varmaa. Jos haluaa varmuutta, niin kannattaa hommata normaali päivätyö näyttelemisen sijaan.