Suosikkinäyttelijä lopetti juomisen - näin kävi

Ville Myllyrinne sanoi ei alkoholille reilu vuosi sitten. Hän kertoi raittiudestaan Puoli seitsemän -ohjelmassa.
Lukuisista tv-ohjelmista tuttu näyttelijä Ville Myllyrinne vieraili Puoli seitsemän ohjelmassa 1.4.
Näyttelijän elämässä pyyhältävät raikkaat tuulet, sillä hän kertoo jättäneensä alkoholin kokonaan pois. Näyttelijä ei ole juonut alkoholia reiluun vuoteen.
– Ei niin, että olisin katuojassa maannut tai ollut pyörryksissä, mutta tuli sellainen oivallus, että voisi kokeilla jotain uutta. Tätä oli aikansa jatkunut. Tuntui siltä, että katsotaan uutta latua, tutustutaan itseen syvemmin. Ei tartuta helpoimpaan oljenkorteen, kun tulee vaikeita hetkiä, Ville pohtii ja jatkaa:
– Ehkä tää on viisikymppisen ihmisen muutosprosessia.
"Näytän pultsarilta"
Ville kertoo ohjelman juontajille Ella Kanniselle ja Mikko Kekäläiselle, ettei ole huomannut suuria muutoksia olotilassaan alkoholin poisjättämisen myötä.
– Fantasiat hyvin nukkumisesta, laihtumisesta ja "voin henkisesti paremmin" ei pitäneet paikkansa. Samanlainen porsas olen yhä. No, krapula-aamuja ei ole. Viikonloput on pidempiä.
Ville on aloittanut myös uuden harrastuksen. Tätä nykyä hänet voi nähdä treenaamassa crossfit-salilla.
– Mä tiedostan, että näytän pultsarilta, ja joskus olen varmaan ollutkin, mutta yritän kuntoilla.
Crossfitin myötä Villen elämään on astunut uusia rutiineja.
– Crossfitin myötä olen onnistunut aloittamaan aamuharjoittelun. Se ei ole onnistunut elämän ensimmäisenä 45 vuotena.
Puoli seitsemän arkisin TV1-kanavalla.