Suosikkinäyttelijä katosi vähin äänin julkisuudesta – näin hänelle kävi

Hannes Suominen nautti huippusuosiosta seitsemän vuotta sitten. Suosikkinäyttelijä kuitenkin katosi tv:stä. Mitä hänelle kuuluu nyt?
Näyttelijä Hannes Suominen nousi koko kansan huulille osallistuttuaan Tanssii tähtien kanssa -kisaan vuonna 2018. Tuolloin miehen nimi vilisi niin lööpeissä kuin otsikoissa. Otsikoita syntyi, vaikka näyttelijä ei kommentoinut paljoakaan elämästään julkisuuteen. Median ja yleisön kiinnostus sen kuin kasvoivat.
Vuonna 2004 Teatterikorkeakoulusta valmistunut Hannes oli tehnyt pitkän uran näyttelijänä ennen valtaisaa julkisuutta. Hän esitti pääosaa Matti Iljäksen tv-elokuvassa Tuulikaappimaa vuonna 2003 ja Lupaus-elokuvassa vuonna 2005.
Vuosi ennen Tanssii tähtien kanssa -kisaa Hannes nähtiin sotamies Vanhalana Tuntematon sotilas -elokuvassa. Hanneksen roolisuoritus hurmasi suomalaiset elokuvan katsojat, ja se antoi pohjan miehen valtaisalle menestykselle.

Yleisö suorastaan janosi saada tietää tästä mysteerinäyttelijästä lisää. Media yritti selvittää miehen yksityiselämää, ja Seiska tässä onnistuikin, kun selvisi, että miehen menneisyydestä paljastui avioero ja uusi rakas Arska-lempinimeä kantava nainen.
Myös lähipiiriltä yritettiin tiedustella, minkälainen mies Hannes oikein on. Kaiken takana mahtoi olla kuitenkin ujous. Hannes on kommentoinut MTV Uutisille vuonna 2018, että ujous on ollut hänen elämässään aina läsnä.
– Lapsena olen ollut todella ujo. Varmasti vieläkin. Siinä on ristiriita, että on näyttelijä ja on ujo. Ujoja näyttelijöitä on kuitenkin todella paljon. Se ei ole mitenkään ole harvinaislaatuista, Suominen totesi.
Median yrityksistä huolimatta Hannes pysyi vaitonaisena elämästään. Pikkuhiljaa pyörremyrsky laantui, ja otsikot näyttelijästä vähenivät.

Hannes Suomisen nimeä googlettaessa on peräti neljän vuoden tauko ennen kuin hänen nimensä on noussut taas otsikoihin.
Hannes suorastaan katosi mediasta, eikä hänen nimensä enää pompannut silmille kuten ennen. Mitä näyttelijä on näiden seitsemän vuoden aikana oikein tehnyt?

Ura teatterilavoilla
Hannes katosi ehkä otsikoista, mutta ei näyttelijän uraltaan. Hänen ansioluettelossaan on pitkä listaus erilaisia rooleja, kuten Aallonmurtaja (2019) ja Kaikki synnit (2019, 2022), Sunnuntailounas (2019), Pohjolan laki (2020), Mädät omenat (2021) ja Peruna-elokuva vuodelta 2021.
Otsikoihin Suominen nousi jälleen, kun Suominen tähditti vuonna 2023 ilmestynyttä MTV:n suurtuotantoa, Estonia-sarjaa. Sarjassa Suominen vastaa myrsky-yön hätäkutsuun.
Suominen näyttelee myös alkuvuodesta ilmestyneessä ruotsalaisessa Surman susi -sarjassa, joka sijoittuu rajan taakse Haaparantaan. Sarja pohjautuu Silta-sarjan toisen tekijän Hans Rosenfeldtin samannimiseen menestysromaaniin. Suominen nähdään sarjan avausjakson sivuroolissa.
Lisäksi Hannes niittää uraa teatterinäyttämöillä. Hannes on mukana maaliskuussa alkavassa Ex tempore -näytelmässä Linnanmäen Peacock-teatterissa. Mukana on myös muun muassa Kiti Kokkonen. Näytelmää markkinoidaan nimellä Suomen keski-ikäisin improryhmä.
Hannes vieraili viime vuoden syksyllä Huomenta Suomessa yhdessä Kiti Kokkosen kanssa puhumassa Näillä mennään -revyystä, joka sai ensi iltansa tuolloin.
Hän kommentoi haastattelussa, miltä yhtäkkinen suosio vuonna 2018 tuntui.
– Silloin kun sitä tehtiin, niin varmaan tunnistettiin vähän enemmän. Otin sen työnä, sillä tavalla kuin tämä näytteleminenkin on. Tehtiin esitys ja sitten se esitettiin, Suominen naurahti Huomenta Suomessa.