Suoratoistovinkit: Suosikkikomediasarja palaa elokuvana
Viikon suoratoistotärpeissä myös kotimaisia huippuleffoja sekä South Parkin uusimmat jaksot.
Päätähden menetys tuo vanhan tiimin yhteen
Agentit – elokuva
Netflix TO 10.9.
Vuosina 2015–2020 tuotettu Agentit on yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä ranskalaisista komediasarjoista, joka on ollut katsottavissa Yle Areenassa sekä Netflixissä. Nyt Netflix on tuottanut hartaasti odotetun elokuvan, joka jatkaa kuusi vuotta sitten päättyneen sarjan tarinaa.
Alkuperäiseltä nimeltään Dix pour cent oleva sarja kertoo pariisilaisen kykytoimisto ASK:n työntekijöistä, jotka tasapainoilevat tähtinäyttelijöiden oikuttelevien egojen, bisnesmaailman paineiden ja omien sotkuisten ihmissuhteidensa välillä. Alkuperäinen nimi viittaa kymmenen prosentin palkkioon, jonka agentit saavat asiakkaidensa sopimuksista.
Sarjan suurimpana vetonaulana nähtiin tosielämän näyttelijöitä esittämässä liioiteltua ja parodioivaa versiota itsestään ASK:n asiakkaina. Sarjassa ehtivät vierailla neljällä kaudella muun muassa Juliette Binoche, Jean Dujardin, Isabelle Huppert, Jean Reno ja Sigourney Weaver.
Agentit – elokuvan alussa ASK:n sulkemisesta on kulunut viisi vuotta, ja sen menestyneimpiin työntekijöihin kuulunut Andréa (Camille Cottin) valmistautuu lopulta ohjaamaan ensimmäisen oman elokuvansa. Mutta kun Andréa menettää päätähtensä vain päiviä ennen kuvauksia, on hänen pakko koota vanha ASK-tiiminsä jälleen yhteen. Ennakkotietojen mukaan elokuvassa nähdään ainakin George Clooney esittämässä itseään.
Aatami kostaa suoratoistossa
Sisu 2
Viaplay PE 4.9.
Jalmari Helanderin mestarillinen toimintaelokuva saa suoratoistoensi-iltansa yksinoikeudella Viaplayssa. Sisu 2 on ollut tarjolla kotikatsojille aiemmin vain erikseen lunastettavana osto- ja vuokraversiona.
Ensimmäisessä Sisussa (2022) natseja Lapissa teurastanut Aatami Korpi (Jorma Tommila) palaa nyt vuoden 1946 Karjalaan purkamaan ja siirtämään kotitalonsa Suomen puolelle. Peräänsä mies saa puna-armeijan julmimman teurastajan (Avatar-tähti Stephen Lang), joka on vastuussa myös Aatamin perheen murhaamisesta.
Taattua Salmenperää
Isänpäivä
Ruutu+ SU 6.9.
Aleksi Salmenperän (Miehen työ, L/over – ikuisesti minun) tänä vuonna valmistuneessa tragikomediassa terveytensä juoneen ja Pelastusarmeijan palvelukodissa asuvan Tinken (Tomi Lindfors) elämään tupsahtaa tätä isänään pitävät teinikaksoset. Tyttöjen äiti Saimi (Laura Birn) ei haluaisi lapsia lähellekään Tinkeä, mutta tämän paras ystävä Veikko (Tommi Korpela) on asiasta eri mieltä.
Elokuvan kolme päänäyttelijää nähtiin edellisen kerran Salmenperän vuoden 2018 draamakomediassa Tyhjiö. Korpela ja Lindfors ovat olleet tosielämässäkin ystäviä jo vuosikymmeniä, mikä tuo rosoiseen mutta inhimilliseen tarinaan ylimääräistä uskottavuutta.
Mikään ei ole pyhää
South Park – Kausi 28
Viaplay TI 8.9.
Televisiohistorian terävin, törkein ja rajojarikkovin komediasarja on löytänyt Suomessa uuden kodin, kun sen kaikki 28 tuotantokautta ovat katsottavissa Viaplayssa 8. syyskuuta lähtien.
South Parkin 28. kauden päätapahtumat pyörivät Donald Trumpin hallinnon ja Saatanan välisen rakkaussuhteen, poliittisen satiirin sekä tekoälyn ja valevideoiden ympärillä. Kausi esitettiin Yhdysvalloissa loppuvuodesta 2025, ja se koostuu viidestä jaksosta, jotka jatkavat suoraan 27. kauden tarinalinjoja.
Mies irokeesin alla
Untold: Mr. T
Netflix TI 8.9.
Yhdysvaltalainen näyttelijä ja showpainija Mr. T eli Laurence Tureaud, 74, muistetaan ikuisesti Rocky III:en (1982) kovanyrkkisenä Clubber Langina sekä A-Team-sarjan B. A. Baracusina, jota Mr. T esitti vuosina 1983-87 ja nousi sarjan suosituimmaksi tähdeksi kanssanäyttelijöidensä harmiksi.
Irokeesista, kultakoruista ja suunsoitosta tavaramerkkinsä rakentanut Mr. T pumppasi itselleen jo nuorena valtavan fysiikan selviytyäkseen lapsuutensa kovilla kaduilla Etelä-Chicagon getossa. Nämä ja monet muut tarinat paljastuvat Netflixin Untold-sarjan jaksossa, joka kertoo Tureaudin huikean tarinan.
Kadonneen jäljillä
Last Seen
Apple TV+ KE 9.9.
Uusi australialainen jännityssarja seuraa poliisietsivä Ian Ridleytä, jonka elämältä on lähtenyt pohja Maggie-tyttären katoamisen myötä. Nykyisin hätäkeskuspäivystäjänä työskentelevä Ian saa puhelun teinitytöltä, jonka hän uskoo olevan Maggie, ja päättää tehdä kaikkensa löytääkseen hänet.
Kuusiosaisen trillerin pääosassa nähdään Patrick Brammall, ja muissa rooleissa ovat muun muassa Maxine Peake ja Brendan Cowell.
Yle osti Amazonin mahtisarjan
Taru sormusten herrasta: Mahtisormukset
Areena PE 11.9.
J. R. R. Tolkienin kirjallisuuteen perustuva fantasiasarja antaa vastauksia moniin Taru sormusten herrasta -trilogian synnyttämiin kysymyksiin. Sarja muun muassa kertoo, kuinka Sauron pääsi valtaan, ja miksi haltiat ja kääpiöt ovat niin huonoissa väleissä.
Yle esittää Amazonin tuottaman suursarjan vuosien 2022 ja 2024 kaksi ensimmäistä kautta, joiden hankinnasta nousi pienimuotoinen kohu. Sarja julkaistaan Areenaan viikkoa ennen kuin se saa alkaa TV1:llä perjantaina 18. syyskuuta. Upouusi kolmas kausi julkaistaan Prime Videossa marraskuussa. Myös neljäs kausi on virallisesti tekeillä.