Suomen esiintymispaikka Euroviisuissa paljastui

Suomen esiintymispaikka Euroviisuissa paljastui
Suomen esitykseen kuuluu tänä vuonna myös valtava muna.

Suomen edustaja lähtee toukokuussa panemaan Sveitsin sekaisin.

Suomen euroviisuedustaja esiintyy Euroviisujen toisessa semifinaalissa 15. toukokuuta. Asiasta kerrotaan Euroviisujen virallisella Instagram-tilillä. 

Suomi esiintyy toisen semifinaalin jälkimmäisellä puoliskolla, jossa ovat mukana myös Tshekki, Israel, Malta, Tanska, Luxemburg, Georgia ja Serbia.

Suomen euroviisuedustaja ratkeaa 8. helmikuuta, jolloin pidetään Uuden musiikin kilpailun finaali. Edustuspaikasta ovat kilpailemassa Costee, Neea River, Goldielocks, Viivi, Nelli Matula ja Erika Vikman

UMK:ssa oli aiemmin mukana myös One Morning Left -yhtye kappaleella Puppy. Bändi jättäytyi pois kilpailusta 22. tammikuuta Ylen tiedotteen mukaan sopimusrikkomuksen vuoksi. 

Bändi kertoi asiasta myös Instagram-julkaisussaan, jonka mukaan yhtyeen jäsentä Mika Lahtea kohtaan olisi esitetty sosiaalisessa mediassa syytöksiä. Syytösten mukaan hän olisi vuosien 2007–2010 välisenä aikana viestitellyt Irc-Galleria-sivustolla mahdollisesti alaikäisen henkilön kanssa. Lahti kiisti syytökset.

UMK:n jättämisen lisäksi bändi kertoi lopettavansa toimintansa kokonaan. Samalla yhtyeen taustalla oleva osakeyhtiö One Morning Left lakkautetaan.

Edellisen UMK:n vuonna 2024 voitti Windows95man kappaleella No Rules, jolla Suomi sijoittui Malmön Euroviisuissa sijalle 19.