Suomalaisfanit villeinä – katso ensimmäiset maistiaiset Kauniit ja rohkeat -elokuvasta
Kaunarikuume paljastaa suomalaisten intohimoisen suhteen suosikkisaippuaan ja sen tähtiin.
Ankeaan lama-Suomeen 90-luvun alussa pommin lailla iskeneellä Kauniit ja rohkeat -sarjalla on suomalaisten sydämissä ja muistoissa aivan erityinen paikka.
Kovimman Kaunarit-kuumeen aikaan palataan uudessa suomalaisessa dokumenttielokuvassa.
Ensimmäiset maistiaiset dokumentista voit katsoa tästä:
Elokuussa elokuvateattereihin tulevassa Kaunarikuume-elokuvassa uppoudutaan muistoihin uutispätkien ja fanien kertomusten avulla.
– Ehkä se oli sellainen pako todellisuudesta, eräs elokuvassa haastatelluista arvelee.
– Ihailtiin sellaisia ihmisiä, joita ei voisi todellisuudessa saadakaan, toinen jatkaa.
Pieksämäen nuorisotalolla ei näkynyt samanlaisia könsikkäitä kuin Ridgen, Thornen ja muiden komistusten täyttämissä Kaunareissa.
Näitä Amerikan ihmeitä tuotiin myös tapaamaan suomalaisia fanejaan katsojahuuman kuumimpina vuosian.
Elokuvassa näistä tapaamisista nähdään sekä hämmästyttäviä että koskettavia arkistofilmejä. Niistä käy selvästi ilmi, kuinka villeinä suomalaisfanit olivat sarjan näyttelijöitä nähdessään.
– Minulle kerrottiin alun perin, että suomalaiset ovat hyvin ujoja. Eivät todellakaan ole, alkuperäinen Ridge eli Ronn Moss päivittelee kirkuvan suomalaisyleisön edessä.
– Ridge, I love you! (Ridge, rakastan sinua!), eräs fani huutaa yleisön joukosta Ronnille Suomen-vierailulla.
Carolinea näytellyt Joanna Johnson taas nähdään suomalaisfanin tiukassa halauksessa.
– Hän on niin onnellinen, kun tapasi sinut, Joannalle selitetään fanin tunteikasta reaktiota.
Dokumentissa kuullaan faneja
Kauniit ja rohkeat -sarja kohosi 90-luvulla Suomessa suorastaan käsittämättömään suosioon. Parhaimmillaan yli miljoona suomalaista kerääntyi tv:n ääreen katsomaan amerikkalaisen muotitalon suhdesotkuja.
Kaunarikuume-elokuvan ohjannut ja käsikirjoittanut Inka Achté tutustui sarjan faneihin elokuvaa tehdessään.
Elokuvassa sarjan merkitityksestä elämässään avautuvat oululainen Anne-Mari "Ansku" Alajuuma, pieksämäkeläinen Hanna Pitkänen ja laukaalainen Jussi Jäntti.
Mukana on myös legendaarisen, nyt jo edesmenneen Heikki "Hessu" Reijosen poika Marko "Waldo" Reijonen muistelemassa Kaunarit-tähtien Suomen-vierailujen uskomattomia käänteitä. Paljastuksia on luvassa esimerkiksi raha-asioista.
Elokuva tulee elokuvateattereihin 21.8.2026.