Stephen Graham esittää entistä uusnatsia – hahmo perustuu tosielämään

Stephen Graham esittää entistä uusnatsia – hahmo perustuu tosielämään

Uusi brittiläinen minisarja kertoo Ison-Britannian Brexitin nostattamasta väkivallasta ja kuohunnasta.

Brittidraama Sisäpiirissä käsittelee Ison-Britannian lähimenneisyyttä. Tositapahtumiin pohjautuvan sarjan on käsikirjoittanut Oscar-ehdokas ja BAFTA-voittaja Jeff Pope (Philomena).

Ex-uusnatsi suitsii vihaa

Sisäpiirissä kuvaa, kuinka kansaa jakanut Brexit-kampanjointi horjutti monikulttuurisen Ison-Britannian yhteiskuntarauhaa ja johti väkivallantekoihin. EU:sta eroamiseen johtaneen prosessin aikana valkoinen äärioikeisto aktivoitui.

Viisiosaisen sarjan keskushenkilönä nähdään brittinäyttelijä Stephen Graham (Snatch – hävyttömät, This Is England, Venom: Let There Be Carnage). Hän esittää Matthew Collinsia, joka työskentelee rasisminvastaisessa Hope Not Hate -järjestössä. Aihe on Matthew’lle kipeän läheinen, sillä hän itse kuului nuorena muukalaisvihamieliseen järjestöön. Matthew Collinsin hahmo perustuu aitoon, samannimiseen henkilöön.

Robbie Mullen (Andrew Ellis) puolestaan on vähän eksyksissä oleva nuori, jonka ääriryhmän toiminta imaisee mukaansa. Uusiin kavereihin lukeutuu muun muassa Jack (Dean-Charles Chapham).

Lue myös:  Gonzo-journalisti Louis Theroux tulee Suomeen – myös uusi sarja Ylelle

Robbie Mullen (Andrew Ellis) löytää kavereita ääriliikkeen riveistä.
Robbie Mullen (Andrew Ellis) löytää kavereita ääriliikkeen riveistä.

Brexit-kiihko kärjistyy veritekoihin

Sisäpiirissä alkaa rajusti rasistisella puukotuksella, joka tuo poliisit Matthew Collinsin puheille. Poliisit eivät aluksi usko, että hyökkääjä oli National Action -ääriryhmän jäsen. Pian he tarvitsevat Matthew’n apua, kun poliitikko ja parlamentin jäsen Jo Cox surmataan. Matthew yrittää soluttaa oman miehensä ääriryhmän sisään, että voisi estää sen suunnitelmia.

Stephen Graham tahtoo herätellä rooleillaan keskustelua.
Stephen Graham tahtoo herätellä rooleillaan keskustelua.

Stephen on kertonut jännittäneensä sarjan vastaanottoa.

– On tärkeää, että meillä on tämänkaltaisia draamoja, jotka kertovat totuuden. Se on syy, miksi valitsen käsikirjoitukset, jotka näyttelen, Stephen Graham sanoo Radio Times -lehden haastattelussa.

Yhteiskuntaa peilaavilla sarjoilla on mahdollisuus toimia keskustelunavaajina.

– Rakastan päästä ihmisten olohuoneisiin luomaan keskustelua ja väittelyä. Minulle on näyttelijänä tärkeää olla osana sosiaalista ja yhteiskunnallista keskustelua.

Lue myös:  Lapsi esittää Riikka Purralle suoran kysymyksen rasismista – perussuomalaisten puheenjohtajalta tyhjentävä vastaus

Al Caponesta Matildan isäksi

Moni muistaa tämän vuoden elokuussa viisikymppisiään viettävän Stephen Grahamin erityisesti roisto ja viinatrokari Al Caponen roolista HBO:n Boardwalk Empire -draamasarjassa, jota tehtiin vuosina 2010–2014.

Stephen Graham näytteli gangsteri Al Caponea HBO:n Boardwalk Empire -sarjassa.
Stephen Graham näytteli gangsteri Al Caponea HBO:n Boardwalk Empire -sarjassa.

Stephen Graham esiintyi hetki sitten villissä komediaroolissa Roald Dahlin kirjaan perustuvassa leffassa Matilda: Musikaali (2022), jossa hän saa tuta ylenkatseeseen kyllästyneen Matilda-tyttären metkut.

– Tyttäreni sanoi, että, jos et ota tätä roolia, katkaisen välit sinuun. Hän ja vaimoni ovat musikaalin tosifaneja, Stephen kertoo Time Outin haastattelussa.

Matildan isä kokee yllätyksen jos toisenkin.
Matildan isä kokee yllätyksen jos toisenkin.

Stephenin tuoreimpia töitä on ravintolajännäri Boiling Point (2022). Hänet nähtiin myös pienessä ja tärkeässä sivuroolissa gangsteridraama Peaky Blindersin päätöskaudella.