Squid Gamen uudelle kaudelle täystyrmäys: "Tässä ei tapahdu mitään"

Toinen kausi ei ole vakuuttanut kaikkia katsojia.
Varoitus: Sisältää juonipaljastuksia.
Vuonna 2021 ensiesityksensä saaneen eteläkorealaisen hittisarjan Squid Gamen toinen kausi julkaistiin Netflixissä tapaninpäivänä 26. joulukuuta. Ensimmäisestä kaudesta on kulunut kolme vuotta, ja Seong Gi-Hun (Lee Jung-jae) palaa vaarallisen ja tappavan pelin pariin paljastaakseen sen järjestäjät.
Kauden vastaanotto on ollut ristiriitainen. Hollywood Reporterin arvion mukaan ohjelmasta uupuu hauskuutta ja vitsikkyyttä, joka esti ensimmäistä kautta lässähtämättä kaiken kurjuuden keskellä. Sen lisäksi Squid Gamesta puuttuu uusia yksityiskohtia tai oivalluksia tappavan pelin luonteesta.
Toista kautta kuvaillaan seitsemän jakson pituiseksi valmisteluksi kolmannelle kaudelle, joka on tarkoitus julkaista vuonna 2025.
− Niin tylsää, tässä ei tapahtu mitään seitsemään tuntiin, Netflixin Instagram-julkaisuun Squid Gamen tuoreesta kaudesta kirjoitettiin.
− Squid Gamen toinen kausi oli pettymys. Odotin todella sarjan katsomista kokonaan lomien aikana, mutta äkillinen loppu ja puutteellinen käsikirjoitus saivat sen tuntumaan tyhjänpäiväiseltä, toinen käyttäjä kommentoi.
Kritiikkiä sai myös toisen kauden päätös, pelien puute ja jaksomäärä.
− Vihaan sitä tosiaa, että viimeinen kausi julkaistaan jo ensi vuonna. Odotinko kolme kokonaista vuotta turhaan? katsoja avautuu.
− Ainoa tapa, jolla saatte ihmiset katsomaan tätä sarjaa, on tyhmä juonenkäänne. Niin monet asiat ovat ennalta-arvattavia, ja hahmoilla ei ole luonnetta. Tylsää verrattuna ensimmäiseen kauteen, odotin tätä jo vuosia, katsoja kirjoitti Squid Gamen Facebook-julkaisuun, jossa on kuvia sarjan keskeisistä hahmoista ensimmäisellä ja toisella kaudella.
− Ensimmäistä kautta ei voi tietenkään ylittää, se oli täydellinen, ja sitten mentiin alas.
Squid Gamen toinen kausi Netflixissä.