Sointu Borg järjesti tyrkyille suomen kielen kokeen – näin kävi

Sointu Borg järjesti tyrkyille suomen kielen kokeen – näin kävi
Sointu Borg & Tyrkyt Yle

Sointu Borg & Tyrkyt -ohjelmassa someurasta haaveilevat joutuvat tiukan paikan eteen.

Sointu Borg & Tyrkyt -uutuusohjelmassa leivotaan kahdeksasta somevaikuttajan alusta ammattilaisia. Kilpailu on raakaa, ja kukin joutuu lähtemään vuorollaan pois somevaikuttaja Sointu Borgin mentoroinnista.

Sointu korostaa kisaajille, että ollakseen hyvä somevaikuttaja eivät pelkät kauniit kuvat riitä. Jos haluaa lyödä läpi ja kääriä rahaa, pitää olla henkilöbrändi, joka pystytään kaupallistamaan.

–  Tätä työtä ei opeteta koulussa, ja tämä on välillä yksinäistä, Sointu kertoo ohjelmassa.

Sointu korostaa myös kirjoittamisen ja puhumisen taitoa. Hän päättääkin järjestää kauden toisessa jaksossa kokelaille kielioppikokeen.

Osa on järkyttynyt kuultuaan Soinnun pistokokeesta.

–  Tää on pahin mahdollinen painajainen, somealokas Sheila Diavila Da Costa kauhistelee.

–  ADHD ja lukihäiriö ovat vaikuttaneet mun itsetuntoon koulussa, hän jatkaa.

–  Tuo on nimenomaan se, joka on mulle todella, todella haastavaa. Mä aina kysyn, onko isolla, tuleeko yhteen vai erikseen, Ada Forsman puolestaan toteaa.

Somevaikuttajaksi haluava Eleonoora on epäileväinen oikeinkirjoituksesta pistokokeesta.
Somevaikuttajaksi haluava Eleonoora on epäileväinen oikeinkirjoituksesta pistokokeesta.

Osa on puolestaan innoissaan.

–  Rakastan kielioppiasioita ja suomen kieltä, Tapio Viinikangas julistaa.

Somevaikuttajat käyvät läpi tekemäänsä koetta.

–  Onko uusivuosi ja vappu isolla vai pienellä? Eleonoora Kauhanen varmistaa muilta.

–  Pienellä, Tapio vastaa.

Myös toinen kysymys jäi kaihertamaan Eleonooraa.

–  En ollut varma joka kohdasta, esim. onko Itä-Suomi isolla i:llä.

Sointu tarkistaa kokeet, ja lopputulos on selvä. Soinnun mukaan kokeen tarkoitus oli herätellä kokelaita.

–  Kokeet on tarkistettu. Kaikkien arvosana: kaikki pääsivät läpi.

Sointu Borg & Tyrkyt TV2-kanavalla ja Yle Areenassa maanantaisin.