Sisu 2:n ensi-ilta julki – mukana iso Hollywood-nimi

Odotettu jatko-osa julkaistaan Yhdysvalloissa merkittävänä ajankohtana.
Ohjaaja Jalmari Helanderin odotettu jatko-osa vuoden 2022 toimintahitille Sisu saa ensi-iltansa Suomen elokuvateattereissa 22. lokakuuta. Sisu 2 leviää myös Suomen ulkopuolelle poikkeuksellisen komeasti, sillä Sony levittää elokuvan maailmanlaajuisesti.
Videohaastattelussa Sisu-tähti Jorma Tommila:
Yhdysvalloissa elokuva saa ensi-iltansa kiitospäivää edeltävänä viikonloppuna 21. marraskuuta. Kyseessä on teatteribisneksen suuresti arvostama julkaisuajankohta, mikä osoittaa Sonyn luottamuksen Sisun jatko-osaa kohtaan.
Tämä ei ole toisaalta yllättävää, sillä ensimmäinen Sisu teki historiaa yltämällä avauspäivänään USA:n teattereiden top 10 -listalle ja säilyttämällä paikkansa siellä kolme viikkoa.
Lapin sijaan kokonaan Virossa kuvatun Sisu 2:n budjetti on 11,2 miljoonaa euroa, mikä tekee siitä yhden kaikkien aikojen kalleimmista suomalaistuotannoista. Suomen elokuvasäätiön osuus budjetista on miljoona euroa.
Pääosaan Aatami Korveksi palaavan Jorma Tommilan rinnalla elokuvassa nähdään legendaarinen yhdysvaltalaisnäyttelijä Stephen Lang, joka on suurelle yleisölle tuttu varsinkin James Cameronin Avatar-elokuvista.

Näyttelemisen elokuvissa jo 1980-luvun alussa aloittanut Lang on tehnyt kuitenkin mittavan uran, jonka muita kohokohtia ovat Psykopaatin jäljillä (1986), Päätepysäkki Brooklyn (1989), Tombstone (1993), Public Enemies (2009) ja Don’t Breathe (2016).
Toinen Sisu 2:n kovista kansainvälisistä näyttelijäkiinnityksistä on brittiläinen Richard Brake, joka nähtiin viimeksi hyytävässä roolissa uusnatsijohtajana Taylor Sheridanin luomassa sarjassa Mayor of Kingstown.