Sinkkuelämää-tähti elää täysin ilman miehiä

Sinkkuelämää-tähti elää täysin ilman miehiä
Kristin Davis

60 vuotta täyttänyt näyttelijä on epävarma ulkonäöstään.

Sunnuntaina 23. helmikuuta Sinkkuelämää-tähti Kristin Davis täyttää 60 vuotta.

Sarjaa tehtiin vuosina 1997–2004, mutta seuraavalla vuosikymmenellä neljä näyttelijää Kristin, Kim Cattrall, Cynthia Nixon ja Sarah Jessica Parker palasivat yhteen Sinkkuelämää-elokuvien pariin.

Vanheneminen televisiokameroiden edessä on ollut kova paikka Kristinille. Epävarmuus iski etenkin leffakuvausten aikaan, kun sarjan päättymisestä oli vierähtänyt useampi vuosi.

Kristinin oli vaikea astua kameran eteen keski-ikäistyneenä naisena.

– Voin puhua vain omasta puolestani, mutta ikääntyminen on erittäin stressaavaa etenkin kun sinua verrataan paljon paljon nuorempaan itseesi. Omassa arjessani voin hyvin, mutta televisiossa jokaista fyysistä ominaisuuttani analysoidaan, Kristin tuskaili New Beauty -lehden haastattelussa.

Kristinin itsevarmuutta on murentanut myös ihmisten into verrata häntä vastanäyttelijäänsä Sarah Jessicaan.

– Mitä ikinä Sarah Jessica tekee, hän pysyy hyvin hoikkana. Cynthia taas kokee ikääntymisen eri tavalla. Hän on erittäin vahva ihminen ja luottaa lahjakkuuteensa, Kristin sanoo.

"Eroan paljon Charlotte Yorkista"

Hittisarjan alkuperäisnimi Sex in the City olisi ollut osuvampi kuin suomennos Sinkkuelämää.

Neljän ystävättären elämä kun selvästi pyöri seksin ympärillä, olivatpa he parisuhteessa tai sinkkuja.

Ystäväporukan konservatiivi oli Kristinin esittämä Charlotte York. Fyysisiä nautintoja enemmän hän korosti suhteissaan emotionaalista yhteyttä ja romantiikkaa. Puolisokokelaita kuitenkin riitti, ja seksikin maistui.

Miesten perässä juoksevat Charlotte, Samantha, Miranda ja Carrie ovat kaukana siitä elämäntavasta, jota Kristin elää siviilissä. Hänen henkilöhistoriaa tutkiessa herää tunne, että tämä nainen suorastaan kiertää kaukaa vastakkaisen sukupuolen edustajat.

Kristin ei ole koskaan ollut naimisissa, ja kaksi lastaan hän on hankkinut adoption avulla.

– Kasvoin etelässä, missä kaikki puhuivat avioliitosta. Minä halusin vain muuttaa New Yorkiin ja tehdä teatteria. Kolmekymppisenä olin niin kiireinen töideni kanssa, ettei minulla ollut aikaa muuhun, Kristin totesi vuonna 2008.

Kolme vuotta sitten Clea Shearerin ja Joanna Teplinin podcastissa Kristin tunnusti, että hänen elämäntyylinsä eroaa paljon roolihahmostaan Charlottesta.

– En ole naimisissa enkä ole koskaan ollutkaan. Avioliitto ei ole minun juttuni. En ole keskittynyt koko asiaan, eikä se ole ollut tavoitteeni.

Mies vei rahat

Toki Kristinilläkin on oma seurusteluhistoriansa.

Vuonna 2012 hän tapaili West Wing – käsikirjoittaja Aaron Sorkinia. Suhde tyssäsi muutamaan viikkoon.

Kaivautumalle syvemmälle Kristinin menneisyyteen löytyy häneltä pikaromanssit Hollywoodin A-luokkaan lukeutuvan Alec Baldwinin sekä koripalloilija Rick Foxin kanssa. Myös nämä suhteet jäivät lyhyiksi. 

Vuonna 2022 huhuttiin, että Sinkkuelämää-tähdellä olisi sutinaa näyttelijä Steve Martinin kanssa. Kristin kuitenkin ampui nopeasti alas moiset juorut.

Näyttelijä on joutunut pettymään rakkaudessa. Tämän hän paljasti vastikään uudessa podcastissaan Are You A Charlotte.

Kristin ei paljastanut miehen henkilöllisyyttä, mutta kuvaili suhteesta olevan jo pitkän tovin. Seurustelun aikaan kumppani oli heikossa taloudellisessa jamassa ollut näyttelijä, joka kuitenkin nykyään on hyvin menestynyt urallaan.

Kertomansa mukaan Kristin oli lainannut miehelle 5 000 dollaria. Kumppanin tajuttua, ettei hän pystyisi maksamaan velkaansa, hän ghostasi tyttöystävänsä eli katosi mitään sanomatta kuvioista.