Sini Sabotage vihasi Levikset repee -hittiään sydämensä pohjasta – tämä muutti hänen mielensä

Sini Sabotage vihasi Levikset repee -hittiään sydämensä pohjasta – tämä muutti hänen mielensä

UMK:hon Kuori mua -biisillä osallistuvan Sinin suhtautuminen uransa jättihittiin on vaihtunut laidasta laitaan.

Räppäri Sini Sabotage on huojentunut, kun hänen ei enää tarvitse valehdella ystävilleen peitelläkseen osallistumistaan UMK:hon. Viimeiset kolme kuukautta hän on painanut ahkerasti töitä kilpailun eteen.

Sini osallistuu kisaan kappaleella Kuori mua, joka julkaistiin tänään (18.1.). Idea koko kisaan lähtemistä syttyi alun perin, kun tuottaja Perttu Mäkelä ja räppäri Ville Galle olivat mukana Sinin ja Sergey Hilmanin Cheers To Ugly Me -podcastissa.

- Perttu heitti ilmoille, että Sinihän lähtee UMK:hon. Sanoin, että hei varovasti nyt. Olin jo vähän sillä fiiliksellä, etten enää tekisi musaa. Mutta yhtäkkiä olenkin täällä, Sini nauraa.

Sini oli biisinkirjoittajakavereidensa kanssa istumassa iltaa viime keväänä, ja hän halusi tietää, miltä Sini Sabotage kuulostaisi vuonna 2024.

- Minulla oli itse asiassa biisin ensimmäisen version biitti valmiina, ja sitten rakensimme sen kokonaiseksi. Olin vielä silloin, että en minä voi osallistua mihinkään UMK:hon, mutta pari viikkoa ennen hakuajan alkamista päätin, että mennään. Tiesin, että tulisin katumaan sitä niin paljon, jollen olisi saanut tietää, miten tässä käy.

Sinut itsensä kanssa

Sini otti itseään niskasta kiinni ja lähetti biisin Ylelle, jonka biisihakuun osallistui 419 kappaletta. 

Sinin edellinen levy Blueberry Makkonen julkaistiin korona-aikana vuonna 2020. Julkaisuajankohta harmitti Siniä, mutta nyt siitä ollaan päästy jo eteenpäin. Kuori mua ei ole uusi Levikset repee, mutta samaa fiilistä Sini on lähtenyt siinä jollain tasolla tavoittelemaan.

- Sanoisin, että tässä kisabiisissä mennään lähemmäs sitä vanhaa Sabotagea. Huomasin viime kesänä kiertäessäni JVG:n kanssa sen energian, joka yleisöstä tuli kun Levikset lähti soimaan. Halusin jollain tavalla luoda sen fiiliksen uudestaan. Kappaleessa kuuluu aikuinen, erittäin sinut itsensä kanssa oleva Sini Sabotage, räppäri kuvailee.

Jesse Markinin UMK-kappale saa ylistystä viisukansalta – osa epäilee pärjäisikö Euroviisuissa

Sinin kilpailukappale tuli ulos tänään.
Sinin kilpailukappale tuli ulos tänään.

Vihasi hittiään

Levikset repee vuodelta 2013 on Sinin suurin hitti, jonka jälkeen häneltä on tullut EP-levy ja toinen albumi. Hänen suhtautumisensa hittibiisiin on vaihtunut vuosien varrella paljonkin.

- Kymmenen vuoden aikana on tullut käytyä kaikki mahdolliset ja mahdottomat fiilikset läpi. Olen vihannut ihan sydämeni kyllyydestä sitä biisiä.

Keikkakiertue JVG:n kanssa oli Sinin ja Levisten kannalta korjaava kokemus.

- Se sukupolvi on nyt kasvanut aikuiseksi, jotka olivat silloin skidejä, kun Levikset ilmestyi. Niiden silmät vaan syttyivät, kun biisi lähti soimaan. Sitähän on ihan mahdotonta vihata! Joskus tuntui, että miksi minun pitää olla tämän yhden biisin vanki, mutta nykyään olen oppinut arvostamaan sitä tosi paljon. Harvalla kuitenkaan on noin isoja biisejä. Kaiken on kuulunut mennä juuri näin.

Windows95manin hupaisa UMK-biisi innostaa viisukansaa: ”Kisa seis, voittaja löytynyt"

Edit: Sinin diskografiaa muokattu, lisätty tieto albumeista 18.1.2024, 13:35.