Shokkiuutinen Salkkarit-faneille: suosikkisarja lopetettiin

Shokkiuutinen Salkkarit-faneille: suosikkisarja lopetettiin

Tuttu sarja on pantu jäihin kaikessa hiljaisuudessa.

Salatut elämät -sarjan kesäistä sisarsarjaa Rantabaari on kuvattu ja esitetty joka kesä vuodesta 2019 lähtien, mutta tänä kesänä Rantabaaria ei enää tehdä. 

Videohaastattelussa Salkkareiden ylioppilaat:

Asian vahvisti Katso-lehdelle sarjaa tuottavan Fremantle Median käsikirjoitettujen tuotantojen johtaja Seija-Liisa Eskola.

- Rantabaaria ei valitettavasti kuvata tänä kesänä, toivotaan että ensi kesänä, Eskola toteaa.

Vastauksesta on pääteltävissä, että sarja saatetaan vielä tulevina vuosina elvyttää henkiin, jos esimerkiksi sarjan vannoutuneimmat fanit heräävät ja aloittavat jonkinlaisen pelastuskampanjan sarjan jatkamisen puolesta. 

Olihan sarja alkaessaan vuonna 2019 Sub-kanavan katsotuimpia ohjelmia, joka sai parhaimmillaan yli 100 000 katsojaa. Vuosien varralle sarjan suosio kuitenkin hiipui, eikä se esimerkiksi viime vuonna noussut enää kuin pari kertaa Finnpanelin kokoamalle katsotuimpien ohjelmien listalle Subin ohjelmista. 

Rantabaaria tehtiin kaikkiaan kuusi kautta, jotka saivat yleensä ensiesityksensä MTV:n maksullisessa suoratoistopalvelussa ja myöhemmin Subilla. Subilla sarjaa nähdään tänäkin kesänä, joskin uusintana: Sarjan viimeisin tuotantokausi alkaa kanavalla maanantaina 7.7.

Rantabaari sijoittuu Helsingin rantaravintolaan ja seuraa siellä työskentelevien nuorten aikuisten elämää. Sarja on sisarsarjaansa Salattuja elämiä huomattavasti rohkeampi esimerkiksi seksin suhteen. 

Osa Salkkareista jo poistuneista hahmoista löysi uuden kodin Rantabaari-sarjasta, jossa seikkailivat muun muassa Johanna Puhakan esittämä Alissa Nikkinen ja Hemmo Karjan esittämä Janne Haukkala. Sarjan viimeisimmillä kausilla näyttelijäkaartissa oli mukana myös Aikakone-yhtyeestä tuttu Sani Aartela.