Selviytyjät-kisaajan saamat vammat järkyttävät – katso huolestuttava video
Kisaajan on vaikea edes liikkua leirissä.
Selviytyjät Suomen viime viikon jaksossa nähtiin dramaattisia hetkiä, kun Heidi Suomen terveydentila romahti yllättäen.
Video: Selviytyjät-kisaajat paljastavat oppimansa taidot.
Palkintokilpailussa entinen huippu-urheilija Heidi veti itsensä niin äärirajoille, että tuupertui maahan. Kun hän lopulta yritti nousta tolpilleen, hän horjui tajuttomuuden rajamailla.
Kisan tuotantoon kuuluva lääkintähenkilökunta riensi auttamaan Heidiä.
– Olen väsynyt, Heidi pystyi vaivoin sopertamaan.
Lopulta Heidi laitettiin tiputukseen ja kannettiin paikalta paareilla. Levättyään jonkin aikaa lääkintähenkilöstön valvonnassa Heidi pystyi palaamaan kisaan
Koskemattomuuskisassa Heidi joutui kuitenkin jälleen tukalaan tilanteeseen, kun auringossa paahtunut kilpailun alusta aiheutti palovammoja jalkapohjiin.
Vammat olivat niin pahat, että näky järkytti heimokaverit myöhemmin leirissä.
Heidillä vaikeuksia kävellä
Sunnuntaina 18.10. Nelosella esitettävässä jaksossa vammojen seuraukset tulevat kunnolla ilmi, kun Heidillä on suuria vaikeuksia liikkua.
Keppiä tukenaan käyttävä Heidi ottaa leirissä muutamia tuskaisia askelia. Muut heimolaiset seuraavat Heidiä huolestuneina.
– Onhan tuo aika huolestuttavaa, että kaveri ei pääse enää kohta kävelemäänkään, Emmi Suuronen kauhistelee.
– Nuo saariolosuhteet on niin alkeelliset, että siellä on ihan mahdotonta siirtyä vaikka vessaan kunnolla, jos et pysty kävelemään, Linnea Vihonen täydentää.
Pian lääkäritiimi rantautuu saarelle tarkastamaan Heidin kuntoa.
– Juttelin eilen lääkärin kanssa, joka oli kanssasi ja hän kertoi minulle, että olit kovissa kivuissa. Hän ei voinut edes koskea jalkoihisi, koska ne ovat todella kosketusarat. Tunsitko mitään eroa tänä aamuna, lääkintähenkilöstöön kuuluva kyselee Heidiltä.
– Kun olen makuullani niin tuntuu ihan hyvältä, mutta jos laitan yhtään painoa jaloilleni, niin tuntuu todella pahalta. Mutta kun hän tyhjensi vesikellot, se todella helpotti. Mutta nämä eivät ole täysin tyhjennetyt, Heidi kuvailee tilaansa.
Koska jalkojen hoitaminen saariolosuhteissa on vaikeaa, päättää lääkintätiimi siirtää Heidin klinikalle. Heidi huolestuu välittömästi siitä, mitä klinikkakäynti merkitsee hänen jatkolleen kisassa.
– Tällä hetkellä prioriteettimme on huolehtia palovammoistasi, kuuluu lääkintähenkilön vastaus.
Heidiä kehotetaan pakkaamaan kaikki tavaransa ennen kuin hän siirtyy vaivalloisesti veneeseen ja jättää kilpakumppaninsa.
Selviytyjät Suomi Nelosella ja Ruudussa sunnuntaisin. Maksullisella Ruutu+-tilauksella uusimman jakson näkee ennen muita.