Sarja-arvostelu: Dopesick kertoo tappavasta kivunhoidosta

dopesick_keaton_f774773b12.jpg

Koronan vuoksi maailman muut terveyskriisit uhkaavat jäädä unholaan. Yksi pahimmista on Pohjois-Amerikassa riehuva opioidiepidemia, joka tappaa ennätyspaljon ihmisiä joka vuosi. Synkin tilanne on Yhdysvalloissa, jossa opioidien yliannostukseen kuoli 2000-2015 puoli miljoonaa ihmistä. Nykyisin opioideja väärinkäyttää arviolta 11 miljoonaa amerikkalaista.

Tilanne vaikuttaa käsittämättömältä. Kuinka Yhdysvalloissa on voitu laillisesti määrätä miljoonille ihmisille vahvaa narkoottista ainetta käytettäväksi yhtä huolettomasti kuin perusburanaa? Kuka tämän on sallinut ja miksi?

Aiheeseen mestarillisesti porautuva Dopesick on kahdeksanosainen minisarja, joka julkaistiin Disney+-palvelussa viime marraskuussa. Parhaillaan useilla vuoden 2021 suosikkilistoilla komeileva sarja toi juuri parhaan miesnäyttelijän Golden Globen Michael Keatonille, joka esittää yhtä päähenkilöistä. Keaton on pienen virginialaisen kaivoskaupungin yleislääkäri Samuel Finnix, joka ryhtyy tuhansien muiden kollegoidensa tavoin määräämään potilailleen uutta kipulääkettä nimeltä OxyContin. Purdue Pharman valmistamaa opioidia mainostetaan uudeksi ja vähemmän addiktoivaksi lääketyypiksi ja sitä markkinoidaan lääkäreille äärimmäisen aggressiivisesti ja harjaanjohtavasti.

Dopesick on paljastava, järkyttävä ja sensaatiomainen sarja, joka on dramatisoitu briljantisti. Sarjan on kehitellyt Beth Macyn tietokirjan pohjalta Danny Strong, joka tunnetaan muun muassa hiphop-draaman Empire toisena luojana. Yksin sarjan ohjaajista on Oscar-voittaja Barry Levinson, joka muistetaan Hollywood-hiteistä kuten Sademies ja Bugsy.

Keatonin lisäksi sarjassa näyttelevät mahtavasti muun muassa Kaitlyn Dever, Peter Sarsgaard, Rosario Dawson sekä etenkin Michael Stuhlbarg, joka antaa kasvot pahuudelle esittämällä OxyContinin isää ja Purdue Pharman toimitusjohtajaa Richard Sackleria. Kyseisestä hirviöstä löytyy netin täydeltä kylmäävää luettavaa.

Yksin sarjan suurimmista paljastuksista on se, kuinka käsittämättömän paljon isoilla lääkeyhtiöillä on poliittista valtaa Yhdysvalloissa. Tämä puolestaan mahdollistaa Purdue Pharman kaltaisen kansanmurhaajan laillistetun toiminnan. Toiminnan, jota ajaa eteenpäin puhdas ahneus, häikäilemätön itsekkyys ja sakea rahanhimo.

Lopuksi julistan Dopesickin virallisesti viime vuoden parhaaksi uudeksi sarjaksi. Samalla olen huojentunut, ettei tälle tarinalle ole toivottavasti tulossa uutta kautta.