Samuli Edelmann ja Juha Veijonen olivat Häjyt – miten jatko-osa voidaan tehdä ilman toista? Ohjaajan kootut selitykset

Samuli Edelmann ja Juha Veijonen olivat Häjyt – miten jatko-osa voidaan tehdä ilman toista? Ohjaajan kootut selitykset

Samuli Edelmannin Häjyt-elokuvan roolihahmo Jussi Murikka hukkui, mutta jatko-osassa hahmo on ihmeen kaupalla hengissä.

Häjyt 2 -elokuvan kuvaukset käynnistyivät Etelä-Pohjanmaalla elokuun lopussa. Kyseessä on itsenäinen jatko-osa vuoden 1999 jättisuosion saaneelle Häjyt-elokuvalle.

Alkuperäisessä filmissä Samuli Edelmann nähtiin Jussi Murikan roolissa ja Juha Veijonen Antti Karhun roolissa. Pankkiryöstö vei yli-ikäiset nuorisorikolliset vankilaan ja sieltä vapauduttuaan he ryhtyivät piinaamaan lakeuksia kotipolttoisen viinan bisneksillä ja väkivallalla.

Elokuvan lopussa Jussi Murikka oli käsiraudoilla kiinni autossa, joka syöstiin joen pohjaan. Katsojalle jäi mielikuva, että Jussi hukkui.

Kuitenkin Jussi Murikka nähdään jatko-osassa hengissä ja Samuli Edelmann palaa tuttuun rooliinsa.

- Olemme aikoinaan keksineet tällaisen hahmon. Oikeastihan Jussi Murikka ei ole koskaan elänytkään, joten ei hän voi myöskään kuolla, ohjaaja Aleksi Mäkelä pyörittelee Katsolle Häjyt 2 -elokuvan lehdistötilaisuudessa Hotelli Lakeudessa Seinäjoella torstaina (28.8.).

Joel Hirvonen ja Samuli Edelmann nähdään elokuvan pääosissa.
Joel Hirvonen ja Samuli Edelmann nähdään elokuvan pääosissa.

Ohjaaja ei halua paljastaa, nähdäänkö Jussi Murikka kenties takaumana vai 25 vuotta jokiturman jälkeen täysissä voimissaan.

- Jussin hahmon tilannetta voisi verrata suuren maailman meininkiin. Highlander-elokuvassa kaikki kuolivat. Sitten tuli Higlander 2 -elokuvan traileri, joka alkoi sillä, että kerrottiin että "he elpyivät", se oli sillä kuitattu, Aleksi nauraa.

- Jos Hollywoodissa toimitaan näin, niin mekin voidaan herättää Jussi Murikka eloon milloin tahansa, Aleksi kiteyttää.

Taistelupari poissa

Jussi Murikka nähdään jälleen valkokankaalla, mutta Juha Veijosen näyttelemää Antti Karhua ei.

Syynä on ohjaajan mukaan se, että Häjyt 2 on täysin oma erillinen tarinansa, jossa nyt vain sattuu olemaan kaksi alkuperäistä Häjyt-elokuvan hahmoa mukana.

- Samulin ja Sari Havaksen näyttelemät hahmot ovat ainoat alkuperäiset hahmot jatko-osassa, Aleksi summaa.

- Aikaa ensimmäisestä elokuvasta on kulunut. 25 vuoden aikana hahmoille on käynyt mitä kullekin. Jatko-osassa hahmojen tarinaa kerrataan siltä osin, kun se on järkevää. Olen ajatellut asian niin, että jos ei ole nähnyt Häjyt-elokuvaa, ja alan heittää jatko-osaan vanhoja hahmoja mukaan, niin minun täytyisi selittää niiden kaikkien olemassaolo uusille katsojille. Jussi Murikan tapauksessa on päätetty kertoa se, miksi hän on mukana sekoittamassa pakkaa, Aleksi taustoittaa.

Aleksi Mäkelä palaa mielellään Häjyjen maisemiin laukeuksille.
Aleksi Mäkelä palaa mielellään Häjyjen maisemiin laukeuksille.

Huumebisnestä lakeuksilla

Häjyt 2 -elokuvan päänäyttelijä on Joel Hirvonen. Hän näyttelee Konstaa, joka on juuri vapautunut vankilasta ja palannut omiensa pariin lakeuksille. Menneisyyden kaunat ajavat hänet takaisin huumebisneksen pariin, vaikka lähipiiri yrittää pitää hänet kaidalla tiellä. Lopulta Konsta joutuu kohtaamaan menneisyytensä yllättävällä tavalla ja tekee loppuelämänsä ratkaisun.

Konstan sukunimi on elokuvassa Karhu, joten selviä viitteitä on, että hän on läheistä sukua Juha Veijosen näyttelemälle Antti Karhulle ja tämän siskolle, Sari Havaksen näyttelemälle Sisko Nenoselle.

- Ensimmäinen Häjyt kertoi alle kolmekymppisistä nuorista, jotka eivät jaksaneet olla päivätöissä. He halusivat nopeaa rahaa ja saivat sitä myymällä pirtua. Uudessa elokuvassa on sama meininki, mutta se keskittyy tämän päivän nuorisoon, joka haluaa myös palkkatyötä nopeammin rikkauksiin. Nyt puukot ovat vaihtuneet aseisiin ja pirtu huumeisiin, ohjaaja tiivistää juonta.

Häjyt 2 saa ensi-iltansa helmikuussa 2025.