Salkkarit-tähden kauhuelokuvalla synkkä tausta – puoliso joutui Jehovien hylkäämäksi

Monika Lindemanin puolisolla Darren McStayllä on henkilökohtainen side elokuvansa aiheeseen.
Monika Lindeman on tuttu miljoonille suomalaisille hittisarjan Salatut elämät Linda Eerikäisenä. Näyttelijä aloitti sarjassa 2015, josta lähtien Lindeman on esiintynyt jo lähes 900 jaksossa.
Nyt Monikan voi nähdä täysin erilaisessa roolissa elokuvassa To Thy Rest. Indietuotantona syntynyt kauhutrilleri on Monikan aviomiehen, brittiläissyntyisen Darren McStayn ensimmäinen pitkä elokuvaohjaus.
Pääosin Monikan perheen omistamassa, Espoossa sijaitsevassa Hotelli Nuuksiossa kuvattu elokuva kertoo kiertävästä brittimeediosta, joka ajautuu painajaismaiseen tilanteeseen kiertueensa viimeisellä etapilla kylmässä ja pimeässä talvi-Suomessa.
Myös elokuvan osatuottajana toiminut Monika esittää yhtä keskeisistä sivurooleista hotellin kylmäkiskoisena vastaanottovirkailijana. Kyseessä on hauska yllätys tv-katsojille, jotka ovat tottuneet näkemään Monikan samassa Linda Eerikäisen roolissa viimeiset kymmenen vuotta.
– Tämä oli hyvin erilainen kokemus kuin kiireinen työskentely Salkkareiden jo 26 vuotta pyörineessä tuotantokoneistossa. Myös siitä syystä, etten ollut vain näyttelijä, vaan sain tehdä paljon muutakin. Rakastan Lindan roolia, mutta oli todella virkistävää päästä näyttelemään täysin erilaista hahmoa, Monika kiittelee.
Rakentavaa nokittelua
Yhdessä jo 14 vuotta olleet Monika ja Darren tapasivat 2010-luvun alussa Lontoossa opiskellessaan siellä yhtä aikaa näyttelemistä.
– Näyttelijäkoulu antoi hyvän pohjan elokuvantekemiseen, koska kävimme läpi käsikirjoituksia, näyttelemisen psykologiaa ja paljon muuta, mitä ohjaaja tarvitsee työssään. Valmistuttuani ostin kameran ja ryhdyin tekemään lyhytelokuvia. Suoritin myös lyhyen kurssin Prahan elokuvakoulussa, jonka päätteeksi yksi lyhäreistäni jopa palkittiin festivaalilla Prahassa, Darren kertoo ajautumisestaan ohjaajaksi.

Vaikka pariskunta oli näytellyt aiemmin yhdessä, ensimmäisen yhteisen elokuvan tekeminen oli haastavaa. Monika myöntää ettei kaikki aina mennyt niin sujuvasti kuin olisi toivonut.
– Meillä on usein hieman eri lähestymistapa näyttelemiseen. Tämä tuli esiin jo kouluaikoina. Meillä on myös kaksi yhteistä lasta, joiden vanhemmuuden jakaminen tuo suhteeseen oman painonsa.
Darrenin mukaan tietty määrä konflikteja on kuitenkin hyväksi luovassa työssä.
– En usko, että kukaan hyötyy, jos kaikki vain hymistelevät toisilleen. On hyvä, että lyömme välillä päitä yhteen, kunhan emme jatka sitä kotiympäristössä, Darren nauraa.
Molemmat myöntävät olevansa kriittisempiä toisiaan kuin itseään kohtaan.
– Kyseessä on myös eräänlainen valtadynamiikka, koska olemme aviopari. Niinpä kun annan hänelle ohjeen, hän saattaa kyseenalaistaa sen helpommin kuin joltain toiselta ohjaajalta.
Henkilökohtainen aihe
Elokuvassa hotellin synkkään menneisyyteen liittyy uskonlahko, jonka kanssa meedio joutuu tahtomattaan tekemisiin. Darrenille kyseessä oli myös henkilökohtainen aihe.
– Minut on kasvatettu Jehovan todistajaksi, mutta kun äitini erotettiin kirkosta ollessani 12-vuotias, syvä yhteys yhteisöön katkesi ja tunsin itseni uskon hylkäämäksi. Kannoin tuolloin paljon vihaa jehovia ja ylipäänsä järjestäytynyttä uskontoa kohtaan. Tämä ruokki kiinnostustani siihen, miten ihmiset saadaan osaksi lahkoja ja millaiset psykologiset seuraukset sillä on. Itse kärsin osin tästä kaikesta edelleen, Darren myöntää.

Tuottaminen inspiroi
Monika ja Darren tietävät, ettei To Thy Rest tule voittamaan isoja palkintoja tai keräämään suuria katsojamääriä. Silti pariskunta on ylpeä elokuvasta ja toivoo ihmisten lähestyvän sitä ennakkoluulottomasti.
– Suurin toiveeni on, että ihmiset menevät katsomaan elokuvamme ja muodostavat oman rehellisen mielipiteensä. Olemme luoneet jotain, joka vei paljon aikaa, rahaa ja resursseja. Ennen kaikkea haluan, että ihmiset viihtyisivät sen parissa. En usko, että he ainakaan tylsistyvät, Darren veikkaa.

Monikalle ensimmäisen pitkän elokuvan tekeminen sytytti palon tuottamiseen.
– Näytteleminen on yhä suurin intohimoni, mutta oli upea kokemus saada kokeilla myös tuottamista. Se oli jopa niin inspiroivaa, että olen aloittanut audiovisuaalisen tuottamisen opinnot.
Salatut elämät ja Linda Eerikäinen pysyvät merkittävänä osana Monikan elämää jatkossakin. Silti hän toivoo saavansa esittää tulevaisuudessa myös muita rooleja.
– Ennen kaikkea toivon, että saan jatkossakin näytellä vahvoja naisrooleja. Suomessa on valitettavasti liian vähän rooleja ja paljon näyttelijöitä, jonka vuoksi hyvien osien saaminen on haastavaa. Ymmärränkin, miksi monet ohjaajat ja tuottajat haluavat käyttää samoja, jo hyväksi koettuja näyttelijöitä, koska myös koekuvausten järjestäminen vie aikaa ja rahaa. Kannustaisin kuitenkin myös rohkeuteen roolittaa uusia kasvoja, koska ainoastaan silloin voi löytää jotain vieläkin parempaa.