Salkkarit-paljastus: Näin tehtiin katsojat järkyttänyt kohtaus
Ravintolan räjähdys päätti Salkkareiden 10. tuotantokauden.
Kesäkuussa 2009 Salattujen elämien kauden päätösjaksossa nähtiin Kentauri-ravintolan tuhoisa räjähdys. MTV3:n Asian ytimessä doc. kertoo, miten dramaattinen kohtaus saatiin aikaan.
Katso video: Muistatko nämä Salkkarit-hahmot?
Hervoton pamaus
Ismo (Esko Kovero) ja Salla (Hanna Kinnunen) olivat juuri menneet naimisiin kahvila-ravintola Kentaurissa, sitten Jenni Vainion (Anu Palevaara) päälle unohtama kaasuhella räjähti. Räjähdyksen voimasta ikkunat pirstoutuivat ja romua lensi kadulle.
Räjähdys aiheutti omaisuusvahinkojen lisäksi myös henkilövahinkoja sarjan hahmoille.
Salla joutui ruumishuoneelle, mutta heräsi sieltä. Kuolemantapauksiakin nähtiin, sillä Juulia (Oona Louhivaara), Eero (Teemu Lehtilä) ja yksi tarjoilijoista kuolivat räjähdyksessä.
– Sehän oli teemallisesti rakennettu aika hyvin, että siinä oli isot juhlat ja kaikki onnea täynnä kunnes sitten elämä näytti nurjan puolensa, Ismoa näyttelevä Esko toteaa dokumentissa.
– Kentaurin räjähdys nostaa varmaan vieläkin karvoja pystyyn. Ohjasin sen itse ja muistan kun luin sen ensimmäisen kerran tekstissä ja olin, että hetkinen. Nyt ollaan sellaisen äärellä, joka on hankala toteuttaa jos sitä ei tee oikein, ohjaaja Kimmo Mäkinen muistelee.
Näin räjähdys luotiin
Ohjaajan näkökulmasta tilanne tarvitsi suunnittelua. Lavasteet rakentuivat Helsingin Tattarisuolle, jonne myös räjähteet kuljetettiin.
– Itse räjähdys oli helppo toteuttaa. Meillä oli siellä kuusi videokameraa ja pääkuvaa kuvattiin filmikameralla ylinopeutta, en muista kuinka monta framea sekunissa. Silloin se lopputulos näyttää siltä miltä se sarjassakin näyttää eli näyttää aika hyvältä, hän sanoo.
Aaroa, Eeroa ja heidän isäänsä Salatuissa elämissä näytellyt Teemu oli vaikuttunut lopputuloksesta.
– Sitä valmisteltiin ja tehtiin aika pieteeetillä. Siihen laitettiin kaikki paukut, mitä talosta löytyy, että se onnistuisi, kyllähän se on edelleen aika vaikuttavahko cliffarijakso. Yksi varmaan vaikuttavimmista, hän toteaa.
Asian ytimessä doc. nähdään MTV Katsomossa 9. elokuuta ja MTV3-kanavalla 18. elokuuta.