Salkkareiden juonipaljastukset: Linda tunnustaa tekonsa Karille – yllättävä suudelma!

Salkkareiden juonipaljastukset: Linda tunnustaa tekonsa Karille – yllättävä suudelma!
Salatut elämät. Linda.

Lindaa ahdistaa Salkkareissa, kun hän kuulee, mitä on tehnyt Evalle. Varoitus! Juttu sisältää juonipaljastuksia.

Salla näkee Salkkareissa Noelin vieraan naisen seurassa, ja siitäkös epäilykset heräävät. Salla kertoo näkemästään myös Danielalla, joka alkaa pian miettiä, voisiko Noel olla uskoton. Kotiin palattuaan Daniela löytääkin Noelin kyseisen mysteerinaisen seurasta, mutta homma ei ole ihan sitä mitä esimerkiksi Salla kuvittelee.

Evan ja Kristianin päivä alkaa riitaisasti, kun Eva tajuaa miehensä olevan menossa taas salaa salille. Pian sen jälkeen Eva pyörtyy jutellessaan Jirin kanssa. Hänet viedään sairaalaan, jossa selviää syy naista vaivanneille huimaus- ja pyörtymiskohtauksille: Aaron kaupassa taannoin tapahtunut kolkkaus on aiheuttanut päävamman, joka pitäisi operoida, kenenkäs muun kuin Kallen toimesta. Kalle on kuitenkin taas kännissä.

Matias ja Kerttu ovat yhdessä sillai, ja kerta on molemmille ensimmäinen. Kerttu on korviaan myöten rakastanut, mutta Matias haikailee yhä Erikan perään.

Tieto Evan tilasta kantautuu myös tämän kolkanneen Lindan korviin. Syyllisyys painaa naista. Kari lohduttaa Lindaa, joka paitsi tunnustaa kolkkauksen Karille, niin päätyy myös suutelemaan ex-poikaystäväänsä.

Ismo ja Liisa aloittelevat yhteiselämää, kun Kalle pamahtaa paikalle huolineen. Isä ja poika tekevät vihdoin sovinnon.

Kristianin ja Jirin välillä alkaa olla jännitettä yhä enemmän.

Salatut elämät MTV3:lla maanantaista torstaihin kello 19.30. Jaksot katsottavissa maksullisessa MTV Katsomo+-palvelussa jo edellisviikon perjantaina.