Salkkareiden ahdistavat kohtaukset seuraavat Ronja Alataloa kotiin: "Mietin, miksi minua itkettää"

Ronja Alatalo näyttelee Salatuissa elämissä Ismo Laitelan siskopuolta
Ronja Alatalo on Salatuissa elämissä Hanne ’Hani Laitila, Ismo Laitelan (Esko Kovero) siskopuoli. Rooli Salkkareiden tunnetuimman hahmon siskopuolena ei tuonut Alatalolle paineita.
− Olen ajatellut sen vain äärimmäisenä kunniana ja mahdollisuutena. Kun minut valittiin rooliin, tuottaja sanoi, että tämä (Hani) on parhaita hahmoja, joita on kirjoitettu sarjaan vuosiin. Pääset sinne Laitelan perheeseen, Alatalo sanoo.
Salatut elämät -sarjan ikoninen tunnuskappale meni uusiksi – tältä se kuulostaa

− Tässä on valtava kulttuuriperintö päästä tekemään nimenomaan Laitelan perheen hahmoa.
Hani Laitela on Salkkareissa myös pahamaineisen JP:n (Miska Haakana) naisystävä. JP on yksi rikollisjengin jäsenistä, ja hän on muun muassa murtanut sormen pihdeillä ja uhannut tappaa Hanin. Kohtaukset ovat olleet välillä melko ahdistavia, minkä Alatalo on tuntenut kuvauspäivien jälkeen.

− Joskus saatan olla päivän jälkeen aika väsynyt ja itkuinen kotona. Mietin, miksi minua itkettää. Sitten muistan, että kuvattiin töissä aika rajua kohtausta. Eihän sitä tavallaan pysty lopulta erottamaan itseään näyttelijänä, mutta ei välttämättä tarvitsekaan. Se on myös tämän jutun juoni, että eläydytään koko sydämellä.
Alatalo palautuu työpäivistä esimerkiksi joogaamalla. Myös kohtausten teko JP:n näyttelijän, Miska Haakanan kanssa on turvallista ja mukavaa.
Jäähyväiset Ulla ja Seppo Taalasmaalle – näin Jarmo Koski kommentoi yllättävää Salkkarit-käännettä
− On pakko kehua Miskaa. Meillä on hirveän hyvä kemia, hän on tosi ihana tyyppi.
Salatut elämät jatkuu MTV3:lla maanantaina 29.1. Uudet jaksot ovat jo katsottavissa MTV Katsomo+:ssa.