Saako Unelmia Italiassa enää koskaan jatkoa? Näin vastaa kanava
MTV:n vastaava tuottaja Maria Vanninen kertoo, liittyykö lopettamispäätökseen dramatiikkaa.
Ellen Jokikunnaksen ja hänen aviomiehensä Jari Raskin tähdittämän Unelmia Italiassa -ohjelman kolmas kausi päättyy tiistaina 9.6., kun viimeinen jakso nähdään MTV3-kanavalla.
Video: Ellen Jokikunnaksen ja Jari Raskin vinkit lapsiperhearkeen.
Sarjan fanien pettymykseksi kyseessä on toistaiseksi viimeinen kausi.
Päättymispäätökseen ei liity sen suurempaa syytä.
– Ajatuksena on se, että tällä tavalla, miten tarina on näytetty, niin saattaa olla viimeinen kausi, Ellen totesi Katsolle helmikuussa Kultainen Venla -gaalassa.
Viiden jälkeen -ohjelmassa Ellen kuvaili taukoa hengähdystauoksi. Kamerat olivat tuolloin keittiössä laatikossa.
– On ollut ihan kiva olla myös ilman kameraa, Ellen sanoi maaliskuussa.
Kanava vastaa
MTV:n kotimaisten sisältöjen vastaava tuottaja Maria Vanninen kertoo Katsolle, että kanava on ollut erittäin tyytyväinen sarjaan ja sen saamaan katsojasuosioon kolmen kauden aikana.
Hän paljastaa samalla sarjan tulevaisuuden näkymät.
– Pois suljettua sarjan jatko ei tietenkään ole, mutta Ellenin ja Jarin tarina huipentuu tällä erää, kun moni ensimmäisellä kaudella lausuttu unelma käy toteen.
Päätös sarjan päättymisestä tehtiin Marian mukaan yhdessä.
– Mitään dramatiikkaa sarjan päättymiseen ei puolin tai toisin liity, vaan päätös siitä tehtiin yhdessä, Maria viestittää.
Unelmia Italiassa katsottavissa MTV Katsomossa.