Rosanna Kuljulta paljastus: totuus väleistä ex-poikaystävään

Rosanna Kuljulta paljastus: totuus väleistä ex-poikaystävään
20250402, Helsinki. Suuri Seikkailu 2025 pressi. Kuvassa Rosanna Kulju.

Rosannan parisuhdetta seurattiin tv-sarjassa.

Somevaikuttaja Rosanna Kulju nousi koko kansan tietoisuuteen vuonna 2012, kun hän oli mukana Ylen Rintheessä-realitysarjassa.

Realitysarjassa seurattiin Levin kausityöntekijöitä. Työnteon ohessa katsojat pääsivät seuraamaan myös ihmissuhdedraamaa ja biletystä.

Kuvauksissa kaksikymppinen Rosanna tutustui toiseen kausityöntekijään Joniin. Sarjassa seurattiin nuorenparin rakkaustarinaa.

Rosanna ja Joni rakastuivat ja myös työskentelivät yhdessä Levillä.
Rosanna ja Joni rakastuivat ja myös työskentelivät yhdessä Levillä.

Rosanna kertoo Katsolle Suuri seikkailu -ohjelman pressitilaisuudessa, että on saanut valtavasti viestejä ohjelmaan liittyen. Itse hän ei ole vielä ohjelmaa ehtinyt katsomaan sen jälkeen, kun se ilmestyi jälleen Yle Areenaan.

– Reality oli silloin vähän eri asia. Ei mitään filttereitä ja oli kauheaa kiroilua. Odotan, että pääsen katsomaan pikku Rosannaa.

Rintheessä kuvattiin vuonna 2011 ja esitettiin Ylellä 2012. Kuvassa Rosanna Kulju.
Rintheessä kuvattiin vuonna 2011 ja esitettiin Ylellä 2012. Kuvassa Rosanna Kulju.

Suhde päättyi 

Rosannan ja Jonin rakkaustarina ei päättynyt Leville. Ohjelman kuvausten jälkeen nuori pari muutti yhdessä Helsinkiin, josta Joni on kotoisin.

– Olen miettinyt sitä, kuinka elämä johdattaa. En usko, että ilman Jonia olisin koskaan päätynyt Helsinkiin. Jos en olisi päätynyt tänne, en olisi päätynyt Miss Helsinki -kisaan, saatikka tähän hetkeen. On jännä miettiä, että mitähän tekisin nyt, jos ei oltaisi tutustuttu, Rosanna pohtii.

Rosanna kertoo Katsolle, että ovat vielä ex-poikaystävänsä kanssa tekemisissä.
Rosanna kertoo Katsolle, että ovat vielä ex-poikaystävänsä kanssa tekemisissä.

Nuoren parin suhde tuli tiensä päähän samoihin aikoihin, kun Rosanna kisasi Miss Helsinki -kisassa. Haaparantalaisnuori voitti kisan vuonna 2015.

Vaikka suhde tuli tiensä päähän, eivät välit ole katkenneet.

–  Olemme edelleen paljon tekemisissä. Hän reissaa ympäri maailmaa. Hän on ihan samanlainen vekkuli edelleen, Rosanna virnistää.

Rosanna Kulju voitti Miss Helsinki -kruunun tittelin. Myöhemmin hän on myös luotsannut kisaa, vuoteen 2021 saakka.
Rosanna Kulju voitti Miss Helsinki -kruunun tittelin. Myöhemmin hän on myös luotsannut kisaa, vuoteen 2021 saakka.

Rintheessä-ohjelma katsottavissa Yle Areenassa.