Remppa ja muutto UK -juontajapari nauraa romanssihuhuille - syvä suru yhdistää

Remppa ja muutto UK -juontajapari nauraa romanssihuhuille - syvä suru yhdistää
Kirstie Allsopp and Phil Spencer

Televisiosta tutut Phil Spencer ja Kirstie Allsopp tuntevat toisensa paremmin kuin omat puolisonsa.

Remppa vai muutto UK -juontajapari Phil Spencer ja Kirstie Allsopp on paiskinut televisiotöitä yhdessä jo 20 vuotta.

Katsojille välittyy kuvaruudun välityksellä juontajapari lämmin suhde. Jopa niin uskottavasti, että työkaverit joutuvat usein kiistämään romanssihuhut. Etenkin kun Phil on useasti kuvaillut Kirstieta ”toisena vaimonaan”, ja Kirstie taas myöntää tuntevansa Philin paremmin kuin oman aviopuolisonsa.

Vuosien saatossa kollegoista on kasvanut kuin sisaruspari, joka jakaa yhteisen tuotantoyhtiön. Siviilissä he ovat parhaita kavereita, mutta eivät muuta.

– Rakastan Philiä, mutta en tunne vetoa häneen ja hän on sanonut samaa minusta. Moni uskoo, että meillä on sutinaa, mutta ei ole, Kirstie vakuuttaa Daily Expressille.

Philin mukaan media tivaa häneltä aika ajoin, aikovatko työkaverit naimisiin. Hän uskoo hupaisan tiedustelun syyksi, ettei yleisö ole tottunut näkemään televisiossa työparia, jonka suhde on rakastava vaikkakin platoninen.

Traaginen onnettomuus perhepiirissä

Phil ja Kirstie elävät molemmat haastavaa aikaa siviilissä.

Viime elokuussa Phil menetti vanhempansa traagisessa auto-onnettomuudessa. Heidän autonsa suistui sillalta jokeen.

– Äidin Parkinsonin tauti ja isän dementia olivat pahentuneet. Vain viikkoa aiemmin äiti sanoi minulle, että näyttää siltä, että he isän kanssa lähtevät täältä yhdessä. Näin siinä sitten kävi, Phil kertoo.

Viime viikolla Kirstie Allsoppia odotti kotinsa autotallissa pieni katastrofi. Katto oli vuotanut yön kesämyrskyssä ja sadevesi oli vuotanut talliin. Perheen oli tarkoitus lähteä seuraavana päivänä kesälomalle, mutta suunnitelmaa oli lykättävät usealla päivällä.

Vuotava katto on tänä kesänä tv-juontajan murheista pienin. Hänen isänsä, lordi Hindlip menehtyi kotonaan kesäkuun alussa.

– Isäni oli loistava, sukupolvensa paras huutokauppias, taiteilija, puutarhuri, neljän lapsen isä, kahdeksan lapsen isoisä sekä rakastava aviopuoliso, jonka menetimme liian aikaisin, Kirstie kirjoitti Instagramissa.

Remppa vai muutto UK on katsottavissa joka päivä LIV:llä.