Prinssi Williamilta harvinainen avautuminen Catherinen syövästä: Tämä on tilanne nyt

Prinssi Williamilta harvinainen avautuminen Catherinen syövästä: Tämä on tilanne nyt

Prinssi William avautuu ensimmäistä kertaa myös siitä, miten parin lapset ovat kokeneet äitinsä sairauden.

Maaliskuussa 2024 Walesin prinsessa Catherine kertoi julkisesti syöpädiagnoosistaan. Kuluvan vuoden tammikuussa hän kertoi sytostaattihoitojen jälkeen, että syöpä on remissiossa. Tarkempia tietoja syöpädiagnoosista ei ole kerrottu julkisuuteen. Nyt Walesin prinssi William avaa perhetragediaansa yksityiskohtaisemmin kuin koskaan tv-sarjassa The Reluctant Traveler.

– Voisin sanoa, että 2024 oli vaikein vuosi, jonka olen koskaan kokenut, William myöntää ja lisää:

– Yritin tavallaan tasapainotella lasten suojelemisen, Catherinen suojelemisen, ja isäni tarvitsee hieman suojaa, mutta hän on, tiedättehän, jo tarpeeksi vanha hoitamaan sen itsekin.

Brittihovia kohtasi myös toinen syöpädiagnoosi, kun kuningas Charlesin sairastumisesta kerrottiin julkisuudessa helmikuussa 2024.

– On tärkeää, että perheeni tuntee olonsa turvalliseksi ja että heillä on tilaa käsitellä kaikkea sitä, mitä viime vuonna tapahtui. Se osoittautui hankalaksi, kun samaan aikaan jatkoin työtäni, William sanoo.

William kertoo nauttivansa työstään, mutta toisinaan spekulaatiot ja tarkkailu tekevät siitä hieman raskaampaa kuin muista töistä. Hänelle on tärkeää varmistaa, etteivät työn haitat vie liikaa tilaa hetkistä, joissa oma tila ja rauha ovat tärkeitä.

– Meillä kaikilla on haasteita, jotka tulevat eteemme, ja on tärkeää jatkaa eteenpäin, hän lisää.

Prinssi William kertoo lapsistaan

William vahvistaa ohjelman juontajalle Eugene Levylle, että Katen syöpä on edelleen remissiossa. Hän kertoo, että sekä Katen että Charlesin tilanteet etenevät oikeaan suuntaan.

William kertoo olevansa ylpeä puolisostaan ja isästään sekä lapsistaan, jotka pärjäsivät prinssin mukaan hienosti.

– Perheeseen liittyvät asiat uuvuttavat minua melko paljon. Huoli tai stressi perheasioista uuvuttavat minua aika lailla.

– Mutta mitä tulee työhön ja sen kaltaisiin asioihin, en tunne itseäni kovin uupuneeksi. Kun kyse on perheestä, silloin alan tuntea itseni hieman uupuneeksi – kuten uskon useimpien tuntevan, koska se on henkilökohtaisempaa, enemmän tunteisiin liittyvää, enemmän sitä, että arjen rytmi järkkyy.

William avautuu ensimmäistä kertaa, miten lapset ovat kokeneet äitinsä sairauden. Walesin prinssi ja prinsessa varmistavat, että heidän lapsillaan Georgella, Charlotella ja Louisilla on turvallinen tila, jossa puhua tapahtumista.

– Jokaisella on omat selviytymiskeinonsa tällaisissa asioissa, ja lapset oppivat ja sopeutuvat jatkuvasti, William toteaa.

– Olemme hyvin avoin perhe, joten puhumme asioista, jotka vaivaavat meitä ja jotka huolestuttavat, mutta koskaan ei voi täysin tietää, millaisia seurauksia sillä voi olla. Siksi on tärkeää olla toistemme tukena ja vakuuttaa lapsille, että kaikki on hyvin.

Walesin prinssi William ja Walesin prinsessa Catherine sekä heidän lapsensa Geroge, Louis ja Charlotte.
Walesin prinssi William ja Walesin prinsessa Catherine sekä heidän lapsensa Geroge, Louis ja Charlotte.

Matto vetaistiin jalkojen alta

William kertoo havahtuneensa siihen, kuinka nopeasti elämä voi muuttua sairauden kohdatessa. Hän kertoo kuninkaallisen perheen olleen onnekas, sillä perheessä ei ole ollut sairauksia pitkään aikaan. 

Hänen isovanhempansa kuningatar Elisabet ja prinssi Philip elivät yli 90-vuotiaiksi. Williamin mukaan isovanhemmat olivat esimerkkejä hyvästä kunnosta ja sitkeydestä.

– Mutta kun yhtäkkiä tajuaa, että kuvainnollinen matto voidaan vetää jalkojen alta milloin tahansa, se pysäyttää. Ajattelee helposti, ettei se tapahdu meille – mutta kun se tapahtuu, se vie synkkiin paikkoihin.

The Reluctant Traveler Apple TV+:ssa.