Poikavauva kassissa mereen – ratkeaako 1970-luvun tragedia viimein?
Ylen Missä on ruumis? -dokumentti kertoo vuoden 1974 perhesurmasta ja tapausta yhä selvittävistä ruumiinetsijöistä Annesta ja Jennistä.
Kauniaisissa katosi helmikuussa 1974 äiti ja parin viikon ikäinen lapsi. 4.9. esitettävä Perjantai-dokkari kertoo tapauksen karmaisevat taustat ja vaiheet, jotka ulottuvat nykypäivään asti.
Video: Elämäni biisi -laulajat kertovat taidoistaan
Missä on ruumis? -dokumentissa tutustutaan Keskusrikospoliisin tutkintapöytäkirjoihin, joista katsojalle alkaa selvitä, kuinka kaikki tapahtui. Selviää, että isä ei ollut pitänyt vauvaa omana lapsenaan ja ollut asiasta raivoissaan vaimolleen, lapsen äidille.
Humalaisessa välienselvittelyssä lapsi oli tippunut kodin lattialle ja kuollut ilmeisesti välittömästi. Tämän jälkeen mies oli tappanut vaimonsa, sulkenut hänet paineilmasäiliöön, kuljettanut lopulta Hankoon ja upottanut mereen.
Helsingissä, Hernesaaren kärjessä, tapahtui kuitenkin ajomatkan ensimmäinen hirmuteko.
– Mies heittää poikavauvan kangaskassissa mereen, tutkintapöytäkirjassa kerrotaan kylmäävästi.
”Sydän ei anna periksi”
Dokkari kertoo tapauksesta Pääkaupunkiseudun etsintä Ry:n vapaaehtoisten ruumiinetsijöiden Anne Järvisen ja Jenni Sundellin kautta. Vuonna 1974 kuolleen naisen ruumis on yhä jossain meren pohjassa.
Nyt käy ilmi, että naisen ruumiin sisältävä säiliö saattaa löytyä.
– Tämä on poikkeava kaikista meidän etsinnöistämme. Me olemme tehneet aika paljon töitä tämän eteen, etsijä Anne kertoo dokumentissa.
– Tämä asia on jo selvitetty ja syyllinen tuomittu. Tässä ei ole enää mitään muuta epäselvää kuin se, että saataisiin uhri pois merenpohjasta.
Anne ja Jenni pitävät työtään syvänä kutsumuksena.
– Se on ehdottomasti meidän moraalinen vastuumme mennä ja etsiä hänet. Minulla sydän ei anna periksi, Anne kertoo.
Perjantai-dokkari: Missä on ruumis TV1:ssä 4.9. kello 22.01.