Podcast: Sanni myöntää kiristäneensä The Voice of Finland -tuottajaa
Sannilla on kovat vaatimukset.
Pekka Strang sai vieraakseen artisti Sannin Ennakkoluulolla Pekka Strang -podcastin uusimmassa jaksossa.
Katso video: TVOF-tähtivalmentajat kertovat, kenen kanssa haluaisivat tehdä biisin
Podcastissa Pekka esittää hypoteettisia ennakkoluuloväitteitä, joihin Sanni vastailee. Moni kysymyksistä liittyy Sannin tv-esiintymisiin, kuten The Voice of Finland -laulukilpailuun, jossa hän tuomaroi.
Uhkaa lähteä kilpailijan leiriin
Pekka esittää Sannille väittämän siitä, että Sanni nähtäisiin MTV:n Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa sen 19. tuotantokaudella.
Sanni naurahtaa ja paljastaa, että häntä on pyydetty ohjelmaan muutamia kertoja eri lähteiden toimesta. Hän kertoo kieltäytyneensä kutsuista, koska ei sanojensa mukaan osaa tanssia yhtään.
Sanni mainitsee työskentelevänsä kilpailevalla kanavalla Nelosella, mutta paljastaa välillä uhkailleensa leirinvaihdolla.
– Olen kilpailevan kanavan ohjelmassa The Voice of Finlandissa ja kun siellä on livet, niin se on ihan tunnettu juttu, että mä kiristän meidän tuottajaa, että jos mä en saa pyroja mun laulajan esitykseen, mä lähden TTK:hon.
Pekan toinen väittämä liittyy niin ikään The Voice of Finlandiin.
– Jenni Vartiaisen liikuttuminen on sinun mielestäsi ylidramaattista ottaen huomioon, että kukaan tuomareista ei muista viime vuoden kilpailijoita enää, kun kokoonnutte seuraavan kerran ottamaan uusia promokuvia, Pekka ilmaisee ennakkoluulon.
Jenni saa täyden tuen
Sanni kumoaa väitteen heti. Hänen mielestään tunnereaktio on luonnollista ja sallittavaa.
– Rehellisesti mun mielestä se ei ole ylimitoitettua. Kun mä olin ekan kerran The Voicen penkissä valmentajana, niin mä jälleen kerran Nelosen ohjelmissa itkin kuin hullu.
Sannin mielestä The Voice of Finlandissa vaikeinta on murskata kilpailijoiden unelmia.
– Ymmärrän ja symppaan Jennia niin paljon. Musta tuntuu, että välillä mä mietin myös itseäni, että minkälainen kylmäkiskoinen psykopaatti musta on tullut.
Sanni joutui sanomaan myös itse sanomaan hyvästit monelle tiimiläiselleen ohjelmassa. Hänen tiimistään pisimmälle pääsi Saw Shane, joka sijoittui kuluneella kaudella kolmanneksi.
Haku uudelle The Voice of Finland -kaudelle on vastikään sulkeutunut, mutta tuomarikokoonpanoa ei ole vielä julkistettu, joten se, nähdäänkö Sanni myös tulevalla kaudella pysyy vielä mysteerinä.