Podcast: Näin TIS-Nikillä ja -Tuulilla menee nyt – kritiikkiä tuotannolle

Temptation Island Suomeen osallistunut pari paljastaa, mitä kuvausten jälkeen tapahtui.
Temptation Island Suomen kuluvalla kaudella suhdettaan testanneet Niki ja Tuuli kertovat OMG!-podcastissa, mitä heille kuuluu nyt noin puoli vuotta kuvausten jälkeen.
Niki ja Tuuli lähtivät viimeiseltä iltanuotiolta yhdessä, kun Niki veti rakkausräpin ja nappasi Tuulin mukaansa. Pari jätti jälkeensä kysymyksiä, sillä Niki lähentyi kuvauksissa Elina-nimisen sinkkunaisen kanssa, ja useasti kuvausten aikana nousivat esille pettämispuheet.
Pari paljastaa podcastissa olevansa edelleen onnellisesti yhdessä. Nikin mukaan tilanne ei ole muuttunut huonompaan suuntaan. Tempparit opetti paria kommunikoimaan paremmin, Tuuli kertoo.
– On joutunut käymään sellaisia vaikeitakin keskusteluita, mistä olisi voinut tulla aiemmin isompiakin riitoja – ja aluksihan tuli. Mutta sitten jotenkin ollaan päästy niiden yli, ja nykyään osataan pääosin olla niissäkin vahvempia, Tuuli kertoo.
Niki komppaa Tuulin sanoja. Hän kertoo aiemmin turhautuneensa asioista ja toisen mielipahasta. Hänen mukaansa nyt pari on löytänyt paremman keskustelusävelen.

Tätä et nähnyt tv:ssä
Iltanuotiolla yksi suurimmista aiheista oli se, osaako Niki sanoa Tuulille, että hän rakastaa tätä. Tuulin mukaan asiaan ei ole tullut muutosta.
– Tänään toin viimeksi asian silleen, että olisi kiva jos joskus sanoisit, että rakastat mua, Tuuli myöntää.
– Hän oli niin herttainen, kun tuli kotiin, ja menin sitten touhuamaan, ja hetken päästä kuului sohvalta: ”Rakastaks sä mua?” Kyllä siinä vaiheessa tulee, että totta kai kulta, ei sun tarvitse tuollaista miettiä, Niki sanoo.
Nikille musiikki on terapiaa, jonka avulla hän murtaa tietyt jäät. Niki oli yllättynyt, kun musiikkiakin julkaissut Temppareiden juontaja Sami Kuronen kehotti häntä iltanuotiolla myöntämään tunteensa ilman show’ta. Nikin mielestä kyseessä ei ollut show, vaan aidot tunteet.

Ohjelmassa nähtiin useaan otteeseen Niki-show. Tuulin mielestä silloin, kun show ei ole päällä, Niki on herkkä ja söpö olento.
– Siellähän on ollut paljon materiaalia, missä olisi voitu näyttää näitä puolia. Oli vähän harmi. Pitää ymmärtää, että tehdään viihdeohjelmaa, ja he eivät halunneet niitä hirveästi käyttää, vaan sieltä on valittu just tällaiset showpuolet, Niki harmittelee.
– Jos mietitään näitä mun puolia tuossa miljöössä, niin eniten varmasti tulee eniten sellaista, joka voidaan luokitella siihen showpuoleen. Sehän ei ole multa mitään show’ta, mä olen sellainen luonteeltaan. Olen ehkä sitten syntynyt viihdyttämään, hän lisää.
Tuulin mukaan ohjelmassa voidaan luoda erilainen kuva, mutta hän huomauttaa, että näytettävät asiat ovat osa ihmisistä, sillä tyhjästä ei voi luoda ketään.
– Koen, että musta itsestä annettiin sellainen kuva, millainen olen. Koen, että meidän parisuhteesta on saatu toisenlainen kuva. Meillä on kuitenkin kivaa yhdessä ja molemmat rakastaa toisiaan, niin se on jäänyt pois, Tuuli kertoo.

Nikin suhde Elinaan
Niki huomasi vasta jaksoja katsoessaan, kuinka ihastunut Elina oli. Nikin mukaan hän on kertonut, että Tuuli on hänelle ainoa, ja siihen ei tule kukaan väliin. Nikin mukaan hänen ja Elinan välit olivat hänen puoleltaan täysin kaverilliset. Hän myöntää, että hän saattaa käyttäytyä flirttailevasti.
– Mä kuitenkin kuvittelin, että olin tehnyt sen harvinaisen selväksi hänelle, että se oli vain kaverillista, Niki sanoo.
Niki ja Elina eivät ole pitänet yhteyttä muuta kuin ryhmäviestien kautta. Tuuli ei koe, että hän haluaisi ystävystyä Elinan kanssa.
Temptation Island Suomi Nelosella ja Ruudussa. OMG!-podcast Suplassa.