Podcast: Ellinoora avoimena mielenterveydestään

Artisti Ellinoora kertoo terapiamatkastaan Gogin kantabaarissa.
Artisti Ellinoora on keskustelemassa muun muassa mielenterveydestä Gogin kantabaarin tuoreessa jaksossa.
Arkistovideo: Näin Ellinooran tyyli on muuttunut.
– Sinäkin olet Ellinoora julkisesti puhunut, että olet käynyt terapiassa. Se on aikamoinen tabu yhä, vaikka ei kuuluisi olla yhtään, podcastin juontaja Gogi Mavromichalis pohjustaa.
– Tämä ehkä kertoo siitä, että kuinka kuplautunutta oma elämä on. Ei se minulle ole mikään asia, Ellinoora kertoo.
Artisti mainitsee, että monet samalla alalla työskentelevät ovat saaneet työnohjausta tai keskusteluapua. Ellinoora kertoo käyneensä psykoterapiassa seitsemän vuoden ajan. Hän kertoo oppineensa muun muassa lempeyttä ja ymmärrystä niin itseään kuin muitakin kohtaan.
– Suosittelen lämpimästi kaikille. Kaikilla on erilaiset tilanteet ja erilaiset tavat käsitellä asioita, Ellinoora sanoo.
Hän nostaa esille muun muassa otsikot terapiasta ja ihmisiä, jotka ovat saaneet avun, madaltavat kynnystä muille puhua mielenterveydestään.
Ellinoora koki henkisen lieveilmiön
– Minun olisi pitänyt mennä ehdottomasti aikaisemmin jo, Ellinoora myöntää.
Kun ura lähti kunnolla käyntiin, Ellinoora painoi töitä.
– Huomasin yhtäkkiä, että sulkeuduin. En enää vastannut viesteihin ja menin jotenkin tosi kasaan itseni kanssa, hän sanoo.
Tilanne tuntui ristiriitaiselta, sillä asiat, joita hän oli odottanut, vihdoin tapahtuivat. Ihmiset löysivät hänen keikoillaan ja kuuntelivat hänen musiikkiaan.
– Sitten siinä tuleekin henkisiä lieveilmiöitä sen kanssa. Se on absurdi juttu, Ellinoora summaa.
Hän suosittelee puhumaan omista vaikeuksista äänekkäästi mieluummin kuin, että niistä kärsii yksin hiljaa.

"Tosi moni voi tosi huonosti"
Ellinoora täytti viime vuoden puolella 30. Hänellä oli merkkipäivän kunniaksi juhlakiertue, jolla hän lauloi vielä silloin julkaisematonta Ahdistuksen aika -kappalettaan. Kappaleen hän kirjoitti vuonna 2021, kun hän paloi loppuun. Hän kuvailee aikaa haastavaksi.
– Teksti on kirjoitettu silloin. Mietin ensin, että pitääkö tätä jotenkin editoida, koska tämä herättää minussa häpeää ja heikkoutta. Sitten mietin, että en ole ihminen enkä tekijä, jos en pistä tätä ihmisille, Ellinoora sanoo.
Juhlakiertueella Ellinoora lauloi kappalettaan ihmisten joukossa eli yleisön seassa. Hän huomasi, kuinka vakavakasvoiset ihmiset alkoivat itkeä, kuten hänkin.
– Tosi moni voi tosi huonosti, ja siitä ei puhuta mielestäni tarpeeksi. Vasta sitten kun on ne otsikot, että hänen elämänsä ei päättynyt hyvin.
– Mielestäni meidän pitäisi tehdä yhteisesti, kollektiivisesti töitä sen eteen, että ne patsaat pystytetään silloin, kun ihmiset elävät ja sanoa ne jutut silloin, kun olemme täällä, eikä postuumisti.
Terapia on auttanut Ellinooraa siinä, ettei hänen analyyttinen puolensa tule tekstin tielle.
Gogin kantabaari keskiviikkoisin Yle Areenassa.