Piritta Hagman: "Psyyke muuttuu Petollisissa"

Piritta Hagman: 'Psyyke muuttuu Petollisissa'
20260819 HELSINKI. PETOLLISET-PRESSI. Piritta Hagman.

Teini-ikäisten äiti Piritta Hagman on valmis osallistumaan mihin tahansa realitysarjaan.

Kilpailurealityt ovat vieras laji fysioterapeutti Piritta Hagmanille.

Videolla Petolliset-kisaajat paljastavat, millaisissa tilanteissa he turvautuvat valkoisiin valheisiin. 

Kolme vuotta sitten hän avautui elämästään Iholla-sarjassa, mutta siihen rajoittuvat kokemukset tositelevisiosta.

Moneen sarjaan häntä on vuosien varrella kysytty mukaan, mutta perheenäidin on ollut vaikea irtautua pitkäksi aikaa pienten lasten arjesta.

Nyt tilanne on toinen, kun pesueesta on kasvanut itsenäisiä teinejä. Niinpä Piritta suostui mukaan psykologiseen peliin Petolliset, kun kutsu kävi.

– Konsepti on tosi hauska, joten minähän lähdin leikkimään. Se olikin aika vakavaa leikkiä, Piritta naurahtaa.

Petollisten kuudes kausi alkoi lauantaina 5. syyskuuta Nelosella.

"Peli meni tunteisiin"

Jälkikäteen Piritta tunnustaa olleensa naiivi lähtiessään Vanajanlinnaan fiilistelemään ja leikkimään salapoliisia. Pelin intensiivisyys tuli hänelle täytenä yllätyksenä.

– Veikkaan, että monille meistä peli meni tunteisiin. Kyllä siellä on vuodatettu kyyneleitä, hän myöntää. 

Peli ja todellisuus menevät linnassa herkästi sekaisin, koska pelaajat suljetaan Petolliset-kuplaan.

– Konsepti on hienosti tehty, meidät upotetaan siihen maailmaan. Olemme koko ajan yhdessä, taukoja ei ole. Väitän, että siinä päästään ihmisen psyykeen ja se muuttuu, Pirita pohtii.

Video: Tältä näyttää Petollisten uusi kausi.

Suoranaista pelkoa hän ei kuvauksissa kokenut, mutta ahdistavia tilanteita kylläkin. Yksi tällaisista oli jokailtainen pyöreä pöytä.

– Se oli aikamoinen kokemus. Etenkin kun katseet kohdistuvat itseen. Vaikka tiesin totuuden, aloin kyseenalaistaa itseäni. Se on emotionaalinen tilanne.

Vaikeaa oli myös seurata sivusta kavereiden piinallisia hetkiä, kun he joutuivat kanssakisaajien silmätikuiksi tai jopa kiusatuiksi.

– Monta kertaa tunsin empatiaa heidän puolestaan. Välillä taas olin ahdistunut, kun toinen oli syytettyjen penkillä ja näin, miten vaikea hänen on olla.

– Samaan aikaan on jatkuvasti mietittävä, mitä annan itsestäni muille. Se oli vaativaa, ex-missi sanoo. 

Pieleen mennyt startti

Piritta inhoaa selkään puukotusta ja juonittelua. Mutta sitähän Petolliset nimenomaan on!

– Oli ihana tässä kohtaa elämää haastaa itseäni. Mutta myönnän toimineeni samalla tavalla kuin Kurre (Westerlund) eli en ollut katsonut yhtäkään kokonaista Petolliset-jaksoa.

– Kaksi viikkoa ennen kuvauksia katsoin yhden kauden strategian kannalta. Aika takki auki tulin peliin, Piritta tunnustaa.

Petollisten kuvauksissa Piritta meni omaksikin yllätyksekseen lukkoon.
Petollisten kuvauksissa Piritta meni omaksikin yllätyksekseen lukkoon.

Petollisissa juonenkäänteitä tapahtuu niin tiuhaan tahtiin, ettei Piritta usko kokemattomuutensa olleen taakka. Tuskin sarjan superfanikaan osaisi valmistautua jokaiseen yllättävään tilanteeseen. 

Jälkiviisaana hän sanoo pelin menneen omalta osaltaan pieleen ensimetreillä. Jos hän saisi mahdollisuuden palata kilpailuun, lähtisi hän liikkeelle eri tyylillä.

– Minähän olen introvertti. Tämä oli haaste, jonka itsekin tajusin. Olen hirveän puhelias, mutta isoissa porukoissa en ole suuna päänä.

– Mielelläni ensin arvioin kaikkia, mutta tässä pelissä se ei selvästikään ollut optimaalisin strategia.

Realitykärpänen puraisi

Introvertiydestä oli se hyöty Vanajanlinnassa, ettei älylaitteiden ja muiden viihdykkeiden puuttuminen aiheuttanut ongelmia Pirittalle.

– Oli häkellyttävää tajuta, kuinka kiinni olen puhelimessa. En ole missään nukkunut niin hyvin kuin Petollisissa. Hermostoni lepäsi ilman puhelinta, hän kertoo. 

Toki olisi ollut kiva pirautaa kaverille, purkaa tunteita ja jutella muustakin kuin pelistä. Onnekseen Piritta löysi hengenheimolaisen linnasta.

– Nojasin Kurreen aika paljon monessa tilanteessa. Sain kevennettyä tunnelmaa ja naurettua. Puhuimme keskenämme paljon elämästä ja perheistämme. Se oli tärkeää, Piritta kiittää.

Pyöreissä pöydissä Pirittan tunteet joutuivat koetukselle.
Pyöreissä pöydissä Pirittan tunteet joutuivat koetukselle.

Petollisista rohkaistuneena Piritta ilmoittaa olevansa tulevaisuudessa valmis mihin tahansa realitysarjaan.

Nyt hänellä olisi aikaa lähteä vaikka kaukomaille Selviytyjiin tai erämaahan testaamaan taitojaan.

Erikoisjoukot on mielenkiintoinen. Siinä täytyy mennä mentaalisessa tilassa, todistaa itselleen. Jos sinne lähtee vain kokeilemaan, ei kyllä pääse loppuun asti. Täytyy olla oikea motivaatio, Piritta miettii.

Lapsilla muut mielessä

Kutsu Erikoisjoukkoihin olisi siinäkin mielessä toimiva formaatti, että Piritta on puolentoista viime vuoden ajan keskittynyt terveyteensä ja kuntoiluun. 

– Treenaan taas säännöllisesti ja voin hyvin, hän iloitsee.

– Ehkä voisin vielä yhden lisävuoden treenata ennen Erikoisjoukkoja, hän lisää naurahtaen.

Vaikka Petolliset oli vaativa kokemus, oli se Pirittalle elämys.
Vaikka Petolliset oli vaativa kokemus, oli se Pirittalle elämys.

Piritta tietää pärjäävänsä alkeellisissakin olosuhteissa. Kipukynnys hänellä on korkea, onhan hän synnyttänyt kolme lasta ilman kivunlievitystä.

Mitä taas tulee leirin kouluttajien simputtavaan asenteeseen, herättää se Pirittassa pohdintaa.

– Se on itselleni vastenmielistä, mutta kyllä sinne pitäisi mennä. Pirunpelikin on kiinnostava. Meidän esikoinen seurasi sitä, kun isänsä Nicke (Hagman) oli mukana.

Perheen nuorisolle on melko samantekevää, mitä vanhemmat Niklas ja Piritta tekevät julkisuudessa. 

– He suhtautuivat hyvin neutraalista Petollisiin osallistumiseeni. Ei heitä hirveästi kiinnostele. Veikkaan, ettei kukaan lapsistani tule katsomaan minua televisiossa, Piritta sanoo. 

Petolliset lauantaisin Nelosella ja Ruudussa.