Petolliset UK on roisia katsottavaa - itkua, huutoa ja paniikkikohtauksia

Petolliset UK on roisia katsottavaa - itkua, huutoa ja paniikkikohtauksia
Petolliset UK, 1. kausi.

Psykologisen pelin brittiversiossa tavikset ovat kuin juonitteleva tenavalauma.

Suomen Petollisten toinen kausi huipentui viime viikolla (10.11.) finaalijaksoon. Sarja perustuu hollantilaiseen De Verraders -formaattiin, josta suomalaisyleisö näkee seuraavaksi brittiversion Jimillä ja Ruudussa.

Tiistaina 12. marraskuuta alkavan Petolliset UK:n juontajana toimii "englantilaisten Vappu Pimiä" eli tv-persoona Claudia Winkleman. Hän on hittisarjojen luottojuontaja, ja Petollisten lisäksi hän on emännöinyt kymmenen viime vuotta Ison-Britannian versiota Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta, Strictly come dancingia.

Claudia suhtautui alkuun epäilevästi Petollisiin, mutta nähtyään hollantilaisen alkuperäisversion hän oli koukussa sarjaan.

Brittien Petolliset on perusidealtaan täysin sama kuin suomalaisversionsa, sillä kaikkien maiden on noudatettava formaatin sääntöjä.

Erojakin löytyy, kuten se, että Claudia Winkleman toivottaa linnaan tervetulleeksi 22 kilpailijaa, kun taas Christoffer Strandbergin seuraksi Vanajanlinnaan saapuu 18 kisaajaa.

Petolliset UK on roisia katsottavaa - itkua, huutoa ja paniikkikohtauksia

Suomalaiskatsojan silmissä linnanrouva Claudia saattaa tuntua kisaajien seurassa turhankin kivalta kaverilta, sillä Petollisten katsojat ovat tottuneet viekkaaseen ja salaperäiseen linnanherraan Christofferiin.

Petollisten finaalista on Suomessa parhaimmillaan mahdollisuus viedä voittopottina 25 000 euroa, kun taas brittien päävoitto on enimmillään yli 144 000 euroa.

Katsojan kannalta olennaisin ero on kilpailijajoukko. Suomessa psykologiseen peliin osallistuvat julkisuudesta tutut henkilöt, mutta Isossa-Britanniassa linnaan kutsutaan ainoastaan taviksia. 

Jo ensimmäisen jakson aikana näkee selvän eron julkkis-tavis-kisojen välillä – tavikset pelaavat kovempaa ja tunteikkaammin. 

Kun ihmiset eivät tunne toisiaan lainkaan eikä kenenkään tarvitse pitää kiinni julkkisimagostaan, juonittelu ja pelaajien väliset konfliktit vaikuttavat aidommilta ja estottomimmilta. Skottilinnassa loukkaannutaan, riidellään, kostetaan ja itketään. Paniikkikohtauksiltakaan ei vältytä. 

Petolliset UK on roisia katsottavaa - itkua, huutoa ja paniikkikohtauksia

Petolliset UK tapahtuu vanhassa Ardrossin linnassa Skotlannin upeissa maisemissa. Ensimmäisessä pyöreässä pöydässä Claudia valitsee pelaajien joukosta kolme Petollista, joiden tehtäväksi tulee pelin aikana murhata Uskollisia. 

Jokaisen päivän päätteeksi Uskollisilla on mahdollisuus karkottaa Petollisia ulos pelistä. Tuttuun tapaan kilpailijat suorittavat päivittäin tehtäviä, joilla he kerryttävät voittopottia.

Tässä ovat Petolliset UK:n ensimmäisen kauden pelaajat.

Petolliset UK on roisia katsottavaa - itkua, huutoa ja paniikkikohtauksia

Nimi: Claire Barratt

Ikä: 43 vuotta

Kotipaikkakunta: Hull, Englanti

Ammatti: Entinen poliisi ja esiintyjä

– Lähden pelaamaan ilman suunnitelmaa. Menen linnaan omana itsenäni. Akateemisesti olen heikoilla, mutta minulla on paljon tosielämän kokemusta. Entisenä poliisina tunnistan valehtelijat.

Petolliset UK on roisia katsottavaa - itkua, huutoa ja paniikkikohtauksia

Nimi: Aisha Birley

Ikä: 23 vuotta

Kotipaikkakunta: Manchester, Englanti

Ammatti: Maisterin tutkinnon suorittanut

– Olen moottoriturpa. Sanon, mitä sylki suuhun tuo. Jaan mielipiteitä, minua joko rakastaa tai vihaa. Minua motivoi, että haluan todistaa pystyväni tähän ja muistuttaa, ettei minua kannata aliarvioida.

Petolliset UK on roisia katsottavaa - itkua, huutoa ja paniikkikohtauksia

Nimi: Nicky Wilding

Ikä: 45 vuotta

Kotipaikkakunta: South Croydon, Englanti

Ammatti: Asiakasvastaava

– Jouduin 22-vuotiaana vakavaan auto-onnettomuuteen. Moderni käsiproteesi maksaa aika paljon. Palkintorahoilla saisin sen.

Petolliset UK on roisia katsottavaa - itkua, huutoa ja paniikkikohtauksia

Nimi: Imran Nasim

Ikä: 23 vuotta

Kotipaikkakunta: Burgess Hill, Englanti

Ammatti: Tutkija

– Valmistuin tohtoriksi 22-vuotiaana, nuorempana kuin kukaan alallani. Tulin voittamaan. Pystyn siihen.

Petolliset UK on roisia katsottavaa - itkua, huutoa ja paniikkikohtauksia

Nimi: Ivan Brett

Ikä: 32 vuotta

Kotipaikkakunta: Polruan, Englanti

Ammatti: Kirjailija

– Tykkään olla kirjailija, mutta en ansaitse hyvin. Pelissä epäilen kaikkia. Pidän matalaa profiilia. Se on strategiani. 

Petolliset UK on roisia katsottavaa - itkua, huutoa ja paniikkikohtauksia

Nimi: John McManus

Ikä: 49 vuotta

Kotipaikkakunta: Edinburgh, Skotlanti

Ammatti: Kylpylän hoitoterapeutti

– Olen työskennellyt musiikkiteatterissa, joten olen tottunut esittämään hahmoa. Jos minusta tulee Petollinen, olen hymyilevä salamurhaaja, joka tappaa ystävällisesti.

Petolliset UK on roisia katsottavaa - itkua, huutoa ja paniikkikohtauksia

Nimi: Tom Elderfield

Ikä: 24

Kotipaikkakunta: Chesham, Englanti

Ammatti: Taikuri

– Taikuudessa manipuloidaan ihmisiä. Se on tärkeä taito tässä pelissä, mutta en paljasta korttejani.

Petolliset UK on roisia katsottavaa - itkua, huutoa ja paniikkikohtauksia

Nimi: Matt Harris

Ikä: 23 vuotta

Kotipaikkakunta: Hertfordshire, Englanti

Ammatti: BMX-pyöräilijä

– Olin krapulassa, kun päätin osallistua Petollisiin. Kaverini sanoivat, että olisin ryhmän idiootti. He pitävät minua hieman tyhmänä. Todistan heille, etten ole niin hölmö kuin annan ymmärtää.

Petolliset UK on roisia katsottavaa - itkua, huutoa ja paniikkikohtauksia

Nimi: Alyssa Chan

Ikä: 21

Kotipaikkakunta: Cork, Irlanti

Ammatti: Liikealan opiskelija

– Kun manipuloin muita eivätkä he huomaa mitään, saa se adrenaliinin jylläämään. Kun pelataan palkinnosta, kaikki ovat vapaata riistaa. Olen valmis saalistamaan. Minua aliarvioidaan, koska olen pienikokoinen aasialainen tyttö. Se on virhe. 

Petolliset UK on roisia katsottavaa - itkua, huutoa ja paniikkikohtauksia

Nimi: Rayan Rachedi

Ikä: 25 vuotta

Kotipaikkakunta: Pohjois-Lontoo, Englanti

Ammatti: Lakimiesharjoittelija

– En on nöyrä kaveri vaan omasta mielestäni älykäs. Opiskelin seitsemän vuotta Oxfordissa lakia. Olen aika hyvä lukemaan ihmisiä. Pelini avaimet ovat analyyttiset aivoni ja kyky valehdella.

Petolliset UK on roisia katsottavaa - itkua, huutoa ja paniikkikohtauksia

Nimi: Alex Gray

Ikä: 26 vuotta

Kotipaikkakunta: Lontoo, Englanti

Ammatti: Juontaja, näyttelijä ja somevaikuttaja

– Minulla on tutkinto psykologiasta. Haluan olla kaikkien ystävä, mutten liian läheinen kenenkään kanssa. Haluan salata näyttelijäntaitoni ja tutkintoni. Salaan senkin, että poikaystäväni on mukana tässä pelissä. 

Petolliset UK on roisia katsottavaa - itkua, huutoa ja paniikkikohtauksia

Nimi: Amos Ogunkoya

Ikä: 30 vuotta

Kotipaikkakunta: Pohjois-Lontoo, Englanti

Ammatti: Lääkäri

– Ystäväpiirissäni minuun tukeudutaan usein. Olen luotettava ja annan hyviä neuvoja.

Petolliset UK on roisia katsottavaa - itkua, huutoa ja paniikkikohtauksia

Nimi: Theo Mayne

Ikä: 26 vuotta

Kotipaikkakunta: Leeds, Englanti

Ammatti: Cheerleader-valmentaja

– Aion olla oma itseni ja saada muut rakastumaan itseeni. Pelisuunnitelmani on auttaa muita menestymään. Kaikki ovat mukavia, mutta voittosumma on iso. Selkäänpuukotus kuuluu asiaan.

Petolliset UK on roisia katsottavaa - itkua, huutoa ja paniikkikohtauksia

Nimi: Fay Greaves

Ikä: 59 vuotta

Kotipaikkakunta: Bury St Edmunds, Englanti

Ammatti: Rehtori

– Olen työskennellyt koulutusalalla lähes 30 vuotta. Peliin lähdin, koska haluan tietää, onko minusta muuhunkin.

Petolliset UK on roisia katsottavaa - itkua, huutoa ja paniikkikohtauksia

Nimi: Amanda Lovett

Ikä: 54 vuotta

Kotipaikkakunta: Swansea, Wales

Ammatti: Kiinteistönvälittäjä

– Minulla on viisi lasta ja viisi lastenlasta. Tunnistan valehtelijat kilometrin päästä. Rahat mullistaisivat elämäni. Olen täällä pelaamassa, ja hyvin pelaankin. 

Petolliset UK on roisia katsottavaa - itkua, huutoa ja paniikkikohtauksia

Nimi: Andrea Addison

Ikä: 72 vuotta

Kotipaikkakunta: Bryssel, Belgia

Ammatti: Eläkeläinen

– Odotan tätä innolla. On mahtava saada tällainen tilaisuus minun iässäni. En usko, että tulen olemaan pelissä täysin oma itseni. Minulla on talo ja paljon eläimiä. Rahoista olisi apua.

Petolliset UK on roisia katsottavaa - itkua, huutoa ja paniikkikohtauksia

Nimi: Madelyn Smedley

Ikä: 29 vuotta

Kotipaikkakunta: Swanley, Englanti

Ammatti: Vastaanottovirkailija ja näyttelijä

– Olen näyttelijä, mutta en ole kertonut sitä kellekään. En ole valehdellut. Jätin vain sen kertomatta. Työskentelen myös hoivakodissa. Minua pidetään hupsuna. Saatan sanoa tyhmiä juttuja.

Petolliset UK on roisia katsottavaa - itkua, huutoa ja paniikkikohtauksia

Nimi: Kieran Tompsett

Ikä: 42 vuotta

Kotipaikkakunta: Stevenage, Englanti 

Ammatti: Konsultti

– Alan jututtaa väkeä ja hankkia liittolaisia. Työssäni olen tottunut lukemaan ihmisten kehonkieltä, persoonallisuutta ja auraa.

Petolliset UK on roisia katsottavaa - itkua, huutoa ja paniikkikohtauksia

Nimi: Wilfred Webster

Ikä: 28 vuotta

Kotipaikkakunta: Pohjois-Lontoo, Englanti

Ammatti: Varainkerääjä

– Työskentelen yhdessä Ison-Britannian suurimmista avustusjärjestöistä. Osaan taivutella positiivisesti ja manipuloida eettisesti. 

Petolliset UK on roisia katsottavaa - itkua, huutoa ja paniikkikohtauksia

Nimi: Aaron Evans

Ikä: 24 vuotta

Kotipaikkakunta: Portsmouth, Englanti

Ammatti: Kiinteistönvälittäjä

– Olen kuin avoin kirja. Minua on helppo lukea. Olen iloinen kaveri, ja tuon peliin energiaa. Palkintoraha muuttaisi minun ja äitini elämän. Haluan tukea häntä.

Petolliset UK on roisia katsottavaa - itkua, huutoa ja paniikkikohtauksia

Nimi: Hannah Byczkowski

Ikä: 32 vuotta

Kotipaikkakunta: Lontoo, Englanti

Ammatti: Koomikko

– Tavallisuus karmii minua. Janoan adrenaliinia. Annan toisten ottaa johtajuuden. En aio olla liian äänekäs, mutta en myöskään pidä suutani kiinni. 

Petolliset UK on roisia katsottavaa - itkua, huutoa ja paniikkikohtauksia

Nimi: Meryl Williams

Ikä: 25 vuotta

Kotipaikkakunta: Edinburgh, Skotlanti

Ammatti: Puhelinvaihteenhoitaja

– Näen maailman eri tavalla, koska olen pienikokoinen. Siinä mielessä näkemykseni tilanteista on erilainen. Aion tuoda peliin persoonallisuuttani.

Petolliset UK alkaa Jimillä tiistaina 12. marraskuuta klo 17.40 sekä Nelonen Ruudussa klo 06.00.