Petollisen Jussi Ridanpään juoni onnistui

Petollisen Jussi Ridanpään juoni onnistui
Petolliset, 5. kausi, 2026, Jussi Ridanpää.

Petollisista karkotettiin jälleen yksi uskollisista.

Uskollisten yö Vanajanlinnassa sujui Petollisten lauantaina 2. toukokuuta nähdyssä jaksossa rauhallisesti.

Ketään uskollisista ei murhattu, sillä Petra Garganon pudottua pelistä, petolliset Jussi Ridanpää ja Joonas Hellman käyttivät hyväkseen viimeisen mahdollisuuden käännytykseen.

He kutsuivat pahisjoukkoonsa uskollisen Jasmiina Yildizin, joka empimättä suostui tarjoukseen.

"Jussi pelkää"

Päivän aikana monen nimi vilahti keskusteluissa ennen illan pyöreää pöytää, jossa ei tälläkään kertaa vältytty karkotukselta.

Jussin päivän missio oli herättää epäilyjä Alina Voronkovaa kohtaan. Hänellä oli myös vahva näkemyksensä Amanda Harkimosta.

– Amanda on aika varma mun petollisuudesta, mutta hän haluaa pelata tätä peliä niin, että pääsee finaalipöytään. Hän haluaa esittää mun kaveria ja olla liittolainen, petollinen aavisteli.

Jussi piti vihollisensa Amandan vielä lähellään, mutta kääntyi Alinaa vastaan.
Jussi piti vihollisensa Amandan vielä lähellään, mutta kääntyi Alinaa vastaan.

Jussi aavisteli myös, että Joonaksella ja Jasmiinalla olisi jotain kieroa hänen päänsä menoksi.

– Jussi pelkää, että minä ja Joona petetään hänet. Ei hänen pelkonsa ole väärässä.

– Jos tilanne käy ihan helvetin tukalaksi, ikävä kyllä, sitten katkaistaan Jussilta niskat, Jasmiina myönsi kameroille.

Helppo syntipukki

Pyöreään pöytään saapuessa Joonaksella ja Jasmiinalla oli suuri houkutus kirjoittaa Jussin nimi liitytauluun etenkin, kun Joonas oli napannut tikarin päivän tehtävässä. Tikari antaisi heille lisää valtaa, sillä Joonaksen antama ääni laskettaisiin tuplana.

Keskustelun alkaessa he kuitenkin pysyivät vaiti ja puheenvuoron otti Amanda, joka haastoi Alinaa.

Juontajaa koko päivän syyllistänyt Jussi otti tilaisuudesta vaarin ja lähti mukaan haastamiseen.

– Meikäläisen strategian mukaan Alina oli aika helppo syntipukki, Jussi myönsi jälkikäteen.

Linnasta lähtiessään Alina uskoi, että petollisia oli jäljellä kaksi. – He ovat Jussi ja Amanda.
Linnasta lähtiessään Alina uskoi, että petollisia oli jäljellä kaksi. – He ovat Jussi ja Amanda.

Anni Jämsä yritti siirtää epäilevän katseen Jussiin ja Sanna Ukkola Amandaan, mutta yritykset eivät tuottaneet tulosta ja enemmistöäänin Alina karkotettiin linnasta.

– Tarkkailkaa niitä isoja persoonia, Alina heitti viimeisenä neuvonaan uskollisille.

Petolliset nähdään lauantaisin klo 21.00 Nelosella sekä Ruudussa. Seuraava jakso on katsottavissa ennakkoon Ruutu+:lla.