Perheenisä on koukussa strippaukseen: "Vaimoni ei kilju esityksilleni"

Ulrik pitää saamastaan huomiosta, suosionosoituksista ja ihailusta.
Tanskalainen Koukussa strippaukseen -sarja sukeltaa miesstrippareiden arkeen. Sarja esitetään Ylellä nyt uusintana.
Videohaastattelussa Onlyfans-tähti Susanna Penttilä:
– On mukavaa olla rietas ja rohkea Mr. Hollywood, Ulrik sanoo sarjassa.
Perheenisä Ulrik, 32, kertoo voivansa toteuttaa itseään stripatessaan. Hän on stripannut 7–8 vuoden ajan.
– Minulla on vaimo, lapsi ja normaali työpaikka. Esiintyminen on kuitenkin hienoa, sillä silloin saan elää täysillä ja olla villi, hän lisää.
Vaimo käskee viedä roskat
Hän kertoo joidenkin perheenjäsenten ihmettelevän, miksi hänen täytyy saada riisua itsensä naisten edessä.
– Strippasin jo ennen kuin tapasimme. Kyse ei ole siitä, etteikö vaimoni huomio riittäisi minulle, Ulrik perustelee.
Esiintyessään hän saa kuitenkin erilaista huomiota. Esiintyminen on Ulrikille seikkailua. Elämä ei voi kuitenkaan olla pelkkää seikkailu, hän lisää.
– Vaimoni ei kilju esityksilleni. Hän käskee minua viemään roskat. Hän pyörittää arkea kanssani.

– Jos en voisi stripata, elämääni tulisi iso aukko. Elämästäni puuttuisi palanen. Minulle tulisi ikävä tanssimista, esiintymistä ja suosionosoituksia.
Takapuolen läpsyttelyä
Vaikka strippaukseen menevä aika on pois hänen perheeltään, tuo se Ulrikille iloa. Kun hän aloittaa esityksensä, yleisön innostus miehentanssitaidoista on kuin lapset odottaisivat joululahjojen avaamista.
– He toivovat, että tanssisin juuri heille, jotta he saisivat läpsytellä takapuoltani. He ihailevat kroppaani ja saavat kokea monenlaisia tunteita.
– Haluan, että yleisö muistaa minut ja esitykseni.
Koukussa strippaukseen 16.–20.6. TV2:lla, kaikki jaksot Yle Areenassa.
Artikkeli on julkaistu alun perin katso.fissä 28.11.2024.