Perheenäidillä on velkoja perinnässä – pelkää lastensa puolesta
Perheenäiti Tiina hakee apua talousvaikeuksiinsa Raharemontti-ohjelmasta.
Raharemontti-ohjelman 4. marraskuuta nähtävässä jaksossa Tiina Pirttiaho kokee häpeää taloudellisesta tilanteestaan.
Katso arkistovideo – haastattelussa Raharemontin juontaja Jaana Pelkonen:
Perheen pelastaja
Oulussa asuvalla Tiinalla on kolme lasta.
– Asun tyttärien kanssa tällä hetkellä, ja poika kulkee miten tykkää, hän on jo sen verran vanhempi.
Hoitajana työskentelevä perheenäiti käy töissä sadan kilometrin päässä kotoaan, joten työmatkoihin kuluu useita tunteja päivittäin.
– Mun taloustilanne on tällä hetkellä kaoottinen tai katastrofaalinen. Hirvittävän noloa, Tiina toteaa ohjelmassa.
Tiina kertoo velkaantumisen alkaneen vuoden 2017 jälkeen.
Merkittävin syy velkaantumiseen oli Tiinan mukaan se, että hänen silloinen puolisonsa loukkasi itsensä ja jäi kotiin samaan aikaan, kun Tiina oli äitiyslomalla.
– Mä otin sitten hurjan ison ja huonon korkeakorkoisen lainan pelastaakseni perheeni, ja se osoittautui myöhemmin tosi huonoksi ratkaisuksi. Siinä hetkessä se tuntui ainoalta ratkaisulta, Tiina kertoo.
Kaksi autoa
Tiinan omaisuuteen kuuluvat asunto-osake sekä kaksi autoa, joista kummassakin on vielä velkaa. Toisen auton moottori on rikki ja arvo niin pieni, ettei Tiina pysty myymään autoa.
Tiina kertoo, että autoista on velkaa jäljellä alle 20 000 euroa ja asunnosta hieman yli 100 000 euroa. Näiden lisäksi hänellä on luottokorttilainoja, joilla Tiina on yrittänyt pelastaa auton remontin.
Hän toteaa, että palkka on periaatteessa riittävä talouden pyörittämiseen, mutta laskupino on niin suuri, että kaikki tuntuu vain tekohengitykseltä.
Tiinaa auttavat taloudenhallinnassa Raharemontti-ohjelman juontaja Jaana Pelkonen ja talousasiantuntija Joni Rintamaa.
Hyvät tulot – liian suuret menot
Tiina kertoo jaksossa, että myös asuntoon tullut massiivinen vesivahinko kärjisti hänen rahaongelmiaan.
Rahataulusta selviää, että Tiinan nettotulot ovat 3 840 euroa kuukaudessa. Tiinalla menee asumiseen 1 050 euroa, joka on Jonin mukaan kohtuullinen tuloihin nähden. Tiinalle jää kaikkien kulujen jälkeen ylikulutusta 710 euroa kuukaudessa.
Lähempi tarkastelu paljastaa, että Tiina on käynyt ruokakaupassa jopa 50 kertaa kuukaudessa, ja hänen ruokamenonsa ovat nousseet 990 euroon. Tiina kertoo syyksi tälle kiireen.
Tiinalla on velkoja perinnässä, jotka menevät ulosottoon lähitulevaisuudessa. Hän haluaa ohjelman myötä saada taloutensa paremmalle tolalle ennen kaikkea lastensa vuoksi.
Tilannepäivitys
Myöhemmin jaksossa palataan Tiinan tilanteeseen, kun Jaana ja Joni ottavat selvää, miten uusi talouselämä on sujunut.
– Hyvää kuuluu, mutta haasteita on ollut horisontissa. Suunnitelmallisuus olikin yllättävän haastava toteuttaa, Tiina kertoo.
Tiinan lapset ovat myös mukana perheen taloudenhallinnassa ja muistuttavat äitiään, jos tämä unohtaa jotakin kaupasta ja joutuisi käymään siellä uudestaan.
Suurin oivallus Tiinalle on ollut, että suunnitelmallisuus on arjessa kaikkein tärkeintä – ja se vähentää myös huolta.
Raharemontti Nelosella ja Ruudussa tiistaisin.